Sähkön sovittaminentraktoriinetenee kitkutellen
SEINÄJOKI (MT)
Traktorin sähköinen voimansiirto on edelleen vain lupaus ja kitkutelleen näyttää etenevän myös mekaanisen tai hydraulisen voimansiirron korvaaminen sähköllä työkoneissa. Edes traktorin ja työkoneen välisestä pistokkeesta ei ole päästy yksimielisyyteen.
Traktorin ja hieman myös työkoneen tulevaisuuden näkymistä puhuttiin keskiviikkona Smart Agro -seminaarissa Seinäjoella.
Tuotehallintopäällikkö Pekka Ingalsuo Valtralta arvioi, että traktorin ja työkoneen välinen sähkönsiirto saadaan käyttöön ehkä vuosikymmenen päästä, jolloin työkoneisiin voidaan asentaa sähkömoottoreita.
Traktorin sähköistä voimansiirtoa saadaan odottaa ainakin vuosikymmen lisää.
Ingalsuon mukaan sitä ennen traktorissa nähdään paljon muutoksia ja myös polttoaineen kulutusluvut paranevat roimasti.
Biokaasukin voi yleistyä, ja yksi kuljettaja voi pian huolehtia yhtä aikaa kahdesta tai useammasta traktorista.
Ingalsuon mielestä pyörätraktoreiden koossa aletaan lähestyä ylärajaa.
Yli 600 hevosvoiman tuskin mennään jo siksi, ettei pyörien pito enää riitä.
Sähköinen tiedon ja voiman siirtäminen traktorin ja työkoneen välillä kuulostaa helpolta, mutta arki on kaikkea muuta.
Ryhmä eurooppalaisia maatalouskonevalmistajia löi hynttyyt yhteen neljä vuotta sitten ja perusti yhteisen AEF-työryhmän, jossa ryhdyttiin kehittämää testausmenetelmää ja välineitä, joilla laitteistojen yhteensopivuus voidaan varmistaa.
Työ on niin pitkällä, että yhteensopivuutta testaavan laitteiston kokeiluversio saadaan lähikuukausina koekäyttöön, kertoo Jaap van Bergeijk Agcolta Yhdysvalloista.
Atlantin takaa nettiyhteydellä seminaariin osallistunut Bergeijkin mukaan laitteiden ja kytkentöjen pitää olla niin luotettavia, ettei viljelijän tarvitse niitä miettiä.
Kuopiolainen ohjelmistoyritys Suonentieto kehittää yhdessä Junkkarin ja Junkkarin alihankkijan Wapicen kanssa kokonaisratkaisua, jolla traktori ja työkone kytketään osaksi tilan tietojärjestelmää.
Kylvökone säätyy sen mukaan, mitä kylvösuunnitelmaan on kirjattu.
Samoin kylvötiedot siirtyvät automaattisesti tilan tietokantaan, sanoo suunnittelupäällikkö Mikko Laajalahti Suonentiedosta.
Agri Smartiksi ristityn tuotannonohjausjärjestelmän kehittäminen starttasi runsas vuosi sitten. Laitteita ehdittiin kokeilla keväällä ja syksyllä kylvöpellolla. Laajalahti esitteli Seinäjoella tämän hetken kehitysversiota.
Ei riitä, että Suonentiedon ja Junkkarin laitteet keskustelevat keskenään.
Niiden pitää sopia yhteen myös kaikkien muiden markkinoilla olevien laitteiden kanssa, myös traktoreiden, Laajalahti kertoo.
Laajalahti on huolissaan traktorimarkkinoista.
Eturivin viljelijät ostivat isobus-varustettuja traktoreita viime vuosikymmenellä, mutta uusista se on saatettu jättää pois.
Asia ei etene, jos isobus-traktoreita ei ole.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
