Sensuela, Simpura vai Sote – tänä vuonna vasikoiden nimet alkavat ässällä
Nimestään vasikka tunnetaan. Tuotosseurantaan kuuluvat vasikat saavat tänä vuonna S-kirjaimella alkavan nimen.Tänä vuonna navetoissa vasikantanssia hyppivät Sirut, Silmut, Sunnuntait ja lukuisat muut S-kirjaimella alkavan nimen saaneet vasikat. Samalla alkukirjaimella alkavia nimiä saavat vasikat, jotka kuuluvat tuotosseurantaan.
Vasikoiden nimien keksiminen on mukavaa puuhaa, vaikka naudat virallisesti tunnistetaan korvanumeroiden perusteella.
Vain mielikuvitus on rajana vasikoita nimetessä. Arvatenkin monessa navetassa elelee Silmu, Söpö ja Sussu. Joukkoon mahtuu varmasti myös Simpsakka, Sahara ja Siideri. Kenties jossain karjassa kipakkaluonteinen vasikka saa nimekseen Simpura ja toisaalla kirmaa Sote.
Monella tilalla vasikoiden nimeämisessä noudatetaan jotain teemaa. Esimerkiksi Oljen vasikasta tulee Siemen ja Orvokki saa Sinin.
Viime vuonna vasikat nimettiin R-kirjaimella alkavilla nimillä.
Alkukirjaimen mukaan lehmiä on niin sanotusti virallisesti nimetty vuodesta 1957. Tuolloin tarkkailukarjoja varten annettiin suositus, jonka mukaan saman vuoden vasikoiden nimi pitää alkaa tietyllä kirjaimella.
Nimeämistapa tietyn vuoden ja kirjaimen mukaan on kuitenkin vanhempi. Sitä käytettiin 1900-luvun alkupuolella ainakin suurilla tiloilla, kertoo Kandidaatintutkielma Sanna Pihlaja kandidaattitutkielmassaan vuonna 2017.
Jos nimen keksiminen on hankalaa, apua saa tuoreen Nauta-lehden kokoamista ehdotuksista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

