MTK:n koulutusjohtaja lyttää Luken suunnitelmat: "Laadukas nurmitutkimus edellyttää todella vahvaa osaamista ja joustavuutta"
Lypsykarjatutkimuksen ja nurmitutkimuksen kylkeen olisi hyvä saada koulutusjohtajan mukaan myös teknologiatutkimus.
Koulutusjohtaja Susanna Aro pitää kuitenkin hyvänä sitä, että Luke kertoi lisäpanostuksista sekä lypsykarjatutkimukseen että nurmitutkimukseen. Kuva: Jaana KankaanpääMT kertoi torstaina, että Luonnonvarakeskus (Luke) aikoo ulkoistaa lihakarjan hoidon Maaningalla ja Ruukissa sijaitsevissa tutkimusnavetoissaan. Ulkoistamisratkaisuun sisältyy Luken mukaan myös se, että samalla vahvistetaan nurmitutkimusta.
MTK:n koulutusjohtaja Susanna Aro pitää päätöstä erikoisena.
"Huoli on se, että miten nurmitutkimuksen vahvistaminen voidaan tehdä yhtä aikaa niin, että siitä erotetaan vahvasti märehtijätutkimuksen keskittäminen Jokioisiin. Tällaisessa tilanteessa, jossa pikemminkin pitäisi kokonaisvaltaisesti eläintutkimus, peltotutkimus ja varsinkin nyt märehtijät ja nurmi kytkeä toisiinsa entistä tiiviimmin, suunta on aivan toisenlainen", Aro kommentoi.
Koulutusjohtaja pitää kuitenkin hyvänä sitä, että Luke kertoi lisäpanostuksista sekä lypsykarjatutkimukseen että nurmitutkimukseen.
"Niiden viestiminen niin, että ne tehdään toisistaan irrallaan, oli erikoista. Viesti pitäisi olla sellainen, että ne pitäisi kytkeä entistä vahvemmin toisiinsa", Aro korostaa.
Lypsykarjatutkimuksen ja nurmitutkimuksen kylkeen olisi hyvä saada koulutusjohtajan mukaan myös teknologiatutkimus.
"Jotta voitaisiin oikeasti puhua näistä käytännön kiertotalousratkaisuista", hän perustelee.
Ongelmallinen tilanne on Aron mukaan siksi, että ulkoistaminen ja nurmitutkimuksen samaan aikaan tapahtuva vahvistaminen on riskialtista.
"Se voi onnistua, mutta laadukas nurmitutkimus edellyttää todella vahvaa osaamista ja joustavuutta siltä viljelijältä, joka siihen tilalle tulee viljelemään", Aro lisää.
Aro korostaa, ettei hän missään nimessä halua maalata piruja seinille. Ulkoistamisen riskit ovat kuitenkin suuremmat verrattuna siihen, että Luke hoitaisi itse koko tutkimuksen.
Koulutusjohtaja ei suostu ottamaan kantaa siihen, mitä hän itse tekisi vastaavassa tilanteessa Luonnonvarakeskuksessa.
"Kun mietitään, mihin suuntaan eurooppalaisen tutkimuksen painopistealueet ovat menossa, tarvittaisiin entistä enemmän kokonaisvaltaista lähestymistapaa sen sijaan, että paloitellaan lypsykarjatutkimus ja nurmitutkimus eri paikkoihin", hän suostuu sanomaan.
Eri tutkimusalueiden paloittelu on ongelmallista Aron mukaan siksi, että silloin on vaikea saada tutkimuksesta irti käytännön ratkaisuja.
"Siinä tavoitellaan ehkä tutkijoiden kannalta korkeatasoista tieteellistä työtä", hän lisää.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
