MTK:n Pekka Myllymäki neonikotinoidipäätöksen vaikutuksesta sokerijuurikkaalle: Käyttökielto on kompensoitava peltotuilla ja siementen hinnanalennuksella
EU kielsi perjantaina neonikotinoidien käytön kaikessa peltoviljelyssä.Sokerijuurikasasioista MTK:ssa vastaavan neuvotteluryhmän puheenjohtaja Pekka Myllymäki on pettynyt EU:n tekemään neonikotinoidit kieltävään päätökseen.
Hän sanoo, että sokerijuurikkaan siemenenelle neonikotinoidit ovat olleet toimiva ja riskitön käsittely.
"Juurikas on kasvina sellainen, että se ei kuki, eikä siinä käy mehiläisiä ja lintuja. Ongelmat ovat löytyneet muitten kasvien suunnasta. Poikkeus olisi ollut erittäin perusteltu", Myllymäki sanoo.
"Viljelijöitten työmäärää tämä lisää valtavasti ja peltojen tarkkailun täytyy olla aivan eri tasolla", Myllymäki harmittelee.
Koska kieltopäätös on Myllymäen sanojen mukaan tullut "kansalaisyhteiskunnan suunnasta" eli EU:lta "Ranska ja Saksa mukaanlukien" hän vetoaa, että viljelijöille kielto kompensoidaan peltotuissa.
"Esitän ministeri Lepän suuntaan, että seuraavissa eli vuoden 2019 kylvöjä koskevissa tukineuvotteluissa, joita tämä koskee, viljelijöille valtavasti työmäärää lisäävä päätös pitää kompensoida."
Myös teollisuuden täytyy Myllymäen mukaan tulla viljelijöitä vastaan. Hän vetoaa Nordzuckerin omistamaan Sucrokseen, joka on viljelijöitten sopimuskumppani sokerijuurikastoimialalla.
"Aikanaan sokeriteollisuus toimitti viljelijöille siemenet ilman, että niistä täytyi maksaa. Nyt tapahtuu, että siemenen laatu, tekninen ominaisuus heikkenee merkittävästi. Aletaan lähestyä ajatusta: tuliko ilmaisten siementen aikakausi? Joka tapauksessa merkittävä alennus täytyy tulla siementen hintaan", Myllymäki sanoo.
Sokerijuurikastoimialalla on voimassa kaksivuotinen sopimus. Seuraava sopimukseton aika koskee vuoden 2020 kylvöjä.
"Varmaan neuvottelut aloitetaan hyvissä ajoin, vuoden 18 puolella. Tämä asia nousee prioriteetiksi ihan varmasti", Myllymäki ennakoi.
Hän kuitenkin uskoo suomalaisen sokerinviljelyn tulevaisuuteen.
"Tämä on syklinen ala ja se on bioraaka-aine. Sokerin kysyntä on sellainen, että tämä tarvitsisi hoitaa tässä. Kun nämä saadaan hoidettua, olen luottavainen, että suomalainen sokeri lähtee tästä eteenpäin, ja kasvuun", Myllymäki sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

