Muistatko Suomeen hellekesänä 2018 massoittain vaeltaneet gammayökköset? Ensimmäiset yökköset on jälleen havaittu, mutta merkkejä massamuutosta ei vielä ole
Olosuhteet ovat tällä hetkellä härkäpavun, herneen ja monen muun viljelykasvin tuholaiselle otolliset, joten tarkkailu on tarpeen. Myös kotipuutarhan kasvit maistuvat yökköselle.
Aikuinen gammayökkönen apilan kukassa. Tuhoja kasvustoille aiheuttavat niitä ravinnokseen käyttävät gammayökkösen toukat. Kuva: Erja HuuselaSuomessa on tehty havainnot kesän ensimmäisistä gammayökkösistä. Tiedote havainnoista julkaistiin tänään iltapäivällä Luonnonvarakeskus Luken KasKas-sovelluksessa.
Vuonna 2018 gammayökkösiä vaelsi Suomeen niin massoittain, että parvet näkyivät jopa satelliittikuvissa. Tuolloin esiintymät olivat niin runsaita, että moni härkäpapupelto muuttui yökkösten toukkien hampaissa pelkäksi varsiviidakoksi. Pohjoisimmillaan yökkösten tuhoja havaittiin Etelä-Pohjanmaan korkeudella.
Härkäpavun ohella myös sokerijuurikas, herne, öljykasvit, kaalit, salaatit ja porkkana maistuvat yökkösen toukille.
Vielä ei kuitenkaan ole syytä huoleen, vakuuttaa erikoistutkija Erja Huusela Lukesta. Tässä vaiheessa kyse on vain yksittäisistä havainnoista. Havainnot koskevat aikuisia perhosia.
Härkäpavun ja herneen kukinta on monin paikoin alkamassa, ja kukkien mesi voi houkuttaa aikuisia perhosia aterialle ja lisääntymään.
Tässä vaiheessa gammayökköshavaintoja ei ole vielä tehty viljelykasveilta. Siitä huolimatta llajia kannattaa Huuselan mukaan seurata, sillä sää suosii lajin lentoa ja munintaa.
Kasvukausi 2018 oli tämän kesän tavoin kuuma, ja hellejaksot olivat pitkiä. Tämänkaltainen kasvukausi saattaa houkuttaa Suomen eteläpuolella eläviä aikuisia yökkösiä hakeutumaan pohjoisemmaksi, myös Suomeen.
Gammayökköshavainnoista raportoitiin myös kesällä 2019, mutta tuolloin havaintoja ei tehty viljelykasveilla. Parikkalassa viljelykasveilla havaittiin kyllä gammayökkösen toukkiin viittaavia tuhojälkiä, mutta ne osoittautuivat myöhemmin rapsipistiäisen aiheuttamaksi.
Gammayökkösen torjunta vaatii siihen sopivilta torjunta-aineilta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin myöntämän poikkeusluvan. Edellisvuosina näitä poikkeuslupia on myönnetty tiettyjen torjunta-aineiden käyttöön gammayökkösen torjuntaan.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

