Valmistaudu etukäteenkokotilavalvontaan
Kun tilalle ilmoitetaan tarkastuksesta, kaikki tarvittavat asiakirjat kannattaa hakea valmiiksi esille. Tarkastaja kertoo tarkastuksesta ilmoittaessaan, mitä asiakirjoja tarvitaan.
Tilan on noudatettava eläinten merkinnästä ja rekisteröinnistä annettuja säädöksiä. Eläintietojen on oltava rekisterissä oikein. Lisäksi uuhien, joista on haettu uuhipalkkiota tai kansallista kotieläintukea uuhista, on oltava tukihakemuksella ilmoitetussa pitopaikassa koko tilallapitoajan 1.3.–8.6.
Eläimet on voitava tarkastaa sujuvasti ja siten, ettei tarkastuksessa läsnäoleville aiheudu vaaraa. Viljelijän pitää koota laitumella olevat eläimet yhteen.
Valvontapäivää on mahdollista joissain tapauksissa siirtää, jos haluaa itse osallistua tarkastukseen, mutta on suunniteltuna ajankohtana estynyt erityisen syyn takia.
Mikäli viljelijä on estynyt olemaan paikalla koko tarkastusajan, voidaan esimerkiksi peltovalvonnoissa käydä tekemässä maastotarkastus ilman viljelijää ja katsoa asiakirjat myöhemmin, kun viljelijä on taas paikalla.
Viljelijä voi myös valtuuttaa jonkun toisen osallistumaan valvontatilanteeseen puolestaan.
Lisäksi voi käyttää avustajaa, joka voi olla kuka tahansa tilan asioihin perehtynyt, esimerkiksi neuvoja.
Valvonnan kesto riippuu hyvin paljon tarkastettavan tilan koosta ja siitä, mikä tarkastus on kysymyksessä.
Tarkastusta vauhdittaa, kun asiakirjat on haettu valmiiksi ja eläimet koottuna. Peltovalvonnoissa työtä nopeuttaa usein myös se, jos viljelijä neuvoo järkevimmän järjestyksen lohkojen kiertämiseen ja nopeimmat reitit lohkoille tai lähtee itse mukaan oppaaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
