Land: Tanskalainen sikajätti varautuu Japanin-vientiin palkkaamalla lisää väkeä
Danish Crown palkkaa sata teurastamotyöntekijää EU-sopimuksen avaamien "valtavien markkinoiden" vuoksi.
Tanska korostaa eläinten hyvinvointiasioita, mutta tälläkin sikatilalla saparot typistettiin rutiininomaisesti vielä kesällä 2015. EU-komissio kertoi keväällä 2018, että käytäntö koskee 98,5 prosenttia kaupallisesti kasvatetuista sioista. Kuva: Eija MansikkamäkiTanskalainen sianlihajätti Danish Crown ottaa ilon irti EU:n ja Japanin välisestä kauppasopimuksesta ja palkkaa teurastamoilleen Tanskaan sata uutta työntekijää, kertoo ruotsalainen Land-lehti.
Palkollisten löytäminen ei ole yhtiön mukaan ihan helppoa, ja se aikookin ottaa töihin työttömiä ja pakolaisia kuntien avustuksella.
EU ja Japani solmivat heinäkuussa vapaakauppasopimuksen, joka on EU:n historian suurin ja joka avasi ruokaviennin Japaniin. Tulleja poistuu ja alenee EU:n yrityksiltä miljardin euron edestä, muun muassa tuoreelta ja käsitellyltä sianlihalta, juustoilta ja viineiltä.
Ruotsalainen kauppakomissaari Cecilia Malmström on luonnehtinut Japanin avautuvaa markkinaa "valtavaksi", sillä Japanissa on liki 130 miljoonaa asukasta ja EU-maissa 500 miljoonaa. EU-komissio on hehkuttanut erityisesti eurooppalaisen naudanlihan ja juuston viennin kasvunäkymiä.
Japanista voidaan puolestaan tuoda maataloustuotteiden lisäksi vapaammin Eurooppaan esimerkiksi autoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
