Atrialta lähtee nyt sikaa Kiinaan kontti päivässä
Tälle vuodelle aiottu vientimäärä todennäköisesti ylittyy.
Kiinan-vientiä varten pakattu, pakastettu sianliha odotti toukokuussa kontteihin lastaamista Veinen kylmävarastossa Seinäjoella. Kuva: Johannes TervoKontti päivässä eli 20–25 tonnia joka päivä – siinä tahti, jolla Atria tällä hetkellä vie sikaa Kiinaan.
Vienti käynnistyi toukokuussa. Merikonttien matka vie tuulista riippuen 38–52 vuorokautta, joten ensimmäiset erät olivat perillä heinäkuussa.
Asiakkaiden palaute on ollut positiivista, Atrian Kiinan myynnistä vastaava johtaja Markku Hirvijärvi kertoo. Varsinkin tuotteiden makua on kehuttu.
"Hyvällä vireellä jatketaan", hän toteaa.
Kiinaan on tähän mennessä ehtinyt parikymmentä konttia. Matkalla ja lastausta odottamassa on 35 konttia. "Kyllä meillä alkaa olla sellainen kontti per päivä -vauhti."
Hirvijärven mukaan nyt näyttää siltä, että tälle vuodelle ennustettu 3 000 tonnin vientimäärä ylittyy. "Aikataulussa ollaan ja ehkä vähän sen positiivisemmalla puolellakin."
Hirvijärvi korostaa, että viennissä ollaan vasta alkutaipaleella. Esimerkiksi leikkuutekniikoita täytyy vielä hioa.
Esimerkkinä hän kertoo, että tietyillä Kiinan alueilla luullinen potka on juhlapöydän keskipiste. Se pitää leikata suoraan niin, että se pysyy pystyssä.
Kulttuuriin ja siihen sopiviin tuotteisiin perehdytään yhteistyökumppanien avulla yhä syvemmin.
"Esimerkiksi vuosikäyrä on tärkeä tuntea. Uudenvuoden tapahtuma on lihankulutuksen kannalta tärkein. Tiettyjä tuotteita aletaan tankata jo heti kesän jälkeen."
Kontit matkaavat Atrialta kumipyörillä Helsingin Vuosaaren satamaan, missä ne siirretään kokoomalaivaan. Kokoomalaiva matkaa isompaan satamaan, tällä hetkellä Hampuriin. Siellä kontit lastataan isoon konttilaivaan.
Merimatka kohti Kiinaa kulkee Suezin kanavan kautta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
