Yksin ukkovallan linnakkeessa: Marja Kallio täyttää 70 vuotta
Suomen ainut naispuolinen maanviljelysneuvos Marja Kallio täyttää torstaina pyöreitä. Maanviljelysneuvoksen arvonimen on saanut kaiken kaikkiaan 244 henkilöä. Kallio sai arvonimen 2008.Marja Kallion emännöimän Varjolan tilan tulevaisuuden ratkaisivat taimenet. Ne nousivat laukaalaistilan vieressä juoksevaan koskeen 90-luvun alussa, ja niitä seurasivat kalastajat. Maa- ja kotitalousnaisten entinen puheenjohtaja alkoi tarjota kalastajille ruokaa, ja pian sivurakennukseen kunnostettiin majoitustilat.
Lihakarja jäi hiljalleen pois kasvavan matkailuyrityksen tieltä. Nyt tila työllistää jo runsaat kymmenen henkeä. Varjolan sydän on 1800-luvulla rakennettu päärakennus, jossa toimii Kallion äidin mukaan nimetty Maalaisbistro Sylvi. Kaikki ruuat tehdään keittiössä itse, raaka-aineet hankitaan läheltä.
Aluksi Kallio oli paljon töissä keittiössä, nyt hän toimii henkisenä tukena ja auttaa tarvittaessa. Perhe on lähellä, sillä Kallion poika toimii Varjolan isäntänä ja tyttärellä on tilalla ratsutalli.
Kallio palasi kotitilalleen vuonna 1979 opiskeltuaan agronomiksi ja asuttuaan miehensä työn takia muualla Keski-Suomessa. Maa- ja kotitalousnaisiin hän oli lähtenyt vuonna 1969 ja ehtinyt toimia paikallisyhdistysten puheenjohtajana. Näitä tehtäviä seurasi Keski-Suomen puheenjohtajuus ja lopulta rooli valtakunnallisen keskusjärjestön puheenjohtajana.
Luottamustehtävissä Kalliolle antoisinta ovat ihmissuhteet sekä maaseudun asioiden ajaminen asukkaiden yhteistoiminnan avulla. Hän on toiminut myös Laukaan kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa sekä seurakunnan kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa.
Kalliosta tuli vuonna 2008 ensimmäinen nainen, joka sai maanviljelysneuvoksen arvonimen. Kallio on hieman pahoillaan siitä, että hän on toistaiseksi myös ainoa nainen, joka arvonimen on saanut.
”Maaseudulla on paljon yhteiskunnan hyväksi toimineita naisia, jotka ansaitsisivat sen.”
Nykyään Kallio on huolissaan maaseudun hiljenemisestä. Ennen maaseudulla oli väkeä ja töitä tehtiin ihmisvoimin ja yhteistuumin. Nyt tilat lopettavat ja ihmiset valuvat kaupunkeihin. Jäljelle jäävät yksiköt ovat suuria ja tilalliset kiireisiä. Yhteishenkeä on, muttei enää aikaa toimia yhdessä.
Vaikka maaseudun tulevaisuus mietityttää, Kallio katselee elämää kirkkain silmin. Hän nauttii arkisista asioista ja arvostaa kaikkea hyvää, mitä hänellä on.
Kallion mukaan tulevaisuudenuskoa ei saa koskaan menettää, sillä mahdollisuuksia on aina. On tärkeää osallistua toimintaan, jossa voi vaikuttaa yhteiskuntaan.
”Eivät muut hoida meidän asioitamme yhteiskunnassa, jollemme itse niitä hoida.”
Marja Kallion syntymäpäivää juhlitaan Varjolan vanhassa päärakennuksessa ja sen pihapiirissä perjantaina. Kallio on valmistautunut päivään leipomalla yli 200 lusikkaleipää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

