
Naudanlihasektorilla investointihaluja, vasikkapula rajoittaa mahdollisuuksia
Teuraskasvatustilat vähenevät lähivuosina roimasti, tilakoon kasvu tasoittaa tuotantomäärän alenemaa.
Kaikkien suunniteltujen investointien toteutuessa, voisi naudanlihan omavaraisuusaste nousta yli nykyisen 85 prosentin. Todennäköisesti omavaraisuusaste tulee kuitenkin hieman laskemaan. Kuva: Johannes Tervo
Yli 300 paikkaisten teuraskasvattamojen määrä kaksinkertaistuu lähivuosina pienten tilojen investoidessa tai lopettaessa Kuva: Heta-Linnea Kovanen
Emolehmien määrän kasvu kompensoi lypsylehmien vähenemistä. Naudanlihantuotanto vähenee silti. Kuva: Heta-Linnea KovanenNaudanlihan tuottamiseen erikoistuneet tilat suhtautuvat tulevaisuuteen varovaisen toiveikkaasti. Tämä selviää Kantar TNS Agrin tuoreesta naudanlihantuotannon kehitysnäkymiä selvittäneestä tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia kotimaisista naudanlihantuottajista arvioi jatkavansa tilanpitoa ainakin vuoteen 2027 asti. Luku on sama kuin Kantarin edellisessä vuoden 2018 tutkimuksessa.
Viidennes tiloista arvioi kannattavuutensa olevan erittäin tai melko hyvä. Kolmannes arveli kannattavuutensa tyydyttäväksi. Jatkavat tilat arvioivat kannattavuutensa kohenevan tulevaisuudessa.
Jatkamissuunnitelmat korreloivat voimakkaasti tilan koon kanssa. Käytännössä kaikki yli sadan emolehmän ja yli kolmensadan teuraskasvatuspaikan tilat arvioivat jatkavansa toimintaansa ainakin vuoteen 2027 asti.
Sitä vastoin alle sadan teuraskasvatuspaikan ja alle kolmenkymmenen emolehmän tiloista noin puolet arveli lopettavansa vuoteen 2027 mennessä.
Myös investointisuunnitelmat keskittyvät suurimmille tiloille. Aiemmasta poiketen valtaosa investointisuunnitelmista oli perusparannusinvestointeja. Samaan aikaan laajennusinvestointihalut ovat vähentyneet.
Emolehmätilojen investointisuunnitelmien toteutumisen todennäköisyys oli lisääntynyt kahden vuoden takaisesta. Teuraskasvattamojen investointihalut ja investointisuunnitelmien toteutumisen todennäköisyys oli laskenut. Tähän osasyyllinen lienee vasikkapula.
Noin puolet vastaajista kertoi tilan investointisuunnitelmien estyvän tai ainakin hidastuvan heikon kannattavuuden takia. Lähes yhtä moni kertoi syyksi epävarmat tulevaisuudennäkymät.
Tutkimuksen mukaan jatkavien tilojen investoinnit eivät kata lopettavien aiheuttamaa tuotantomäärien alenemaan kokonaisuudessaan.
Todennäköisesti naudanlihantuotanto tulee laskemaan 77 miljoonaan kiloon vuoteen 2027 mennessä.
Mikäli kaikki nykyiset investointihaaveet toteutuisivat, voisi tuotantomäärä nousta jopa yli nykyisen 85 miljoonan kilon. Tutkimuksen mukaan tämä ei kuitenkaan ole todennäköistä.
Vasikkapulan arvioidaan pahentuvan entisestään erityisesti pienempien maitotilojen lopettaessa toimintansa ja laajennusinvestointinsa.
Samaan aikaan teuraskasvatustiloilla on laajentumishaluja. Tulosten perusteella vasikkavaje uhkaa paheta nykyisestä noin 20 000 eläimellä.
Tutkimus kartoitti tuottajien tulevaisuudensuunnitelmia vuoteen 2027 asti. Se toteutettiin laajalla kyselytutkimuksella, jonka tulkinnassa painotettiin monipuolista tilarakennetta.
Tutkimuksen todennäköisimmässä tulevaisuusskenaariossa oletettiin lähivuosien investoinneista toteutuvan vain varmat ja todennäköisistä investoinneista puolet.
Tuottajien omien suunnitelmien lisäksi tutkimus selvitti naudanlihasektorin kokonaisnäkymiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

