Yle: Tuholaisperhonen söi vehnälohkon tyhjäksi Elimäellä - Maatalous - Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Yle: Tuholaisperhonen söi vehnälohkon tyhjäksi Elimäellä

Syylliseksi epäillään varsiyökköstä, mutta Luonnonvarakeskus tekee vielä lajin määritystä.
Pasi Leino
Varsiyökkönen ei yleensä syö viljaa, vaan ennemmin mansikoita, raparperia tai perunaa. Arkistokuva. Kuvan raparperi ei kärsi tuholaisista.

Elimäkeläisen Timo Ylä-Rakkolan vehnäpellossa on tehnyt tuhojaan toistaiseksi tuntematon hyönteinen, uutisoi Yle.

Tuholainen on syönyt noin kolmen hehtaarin lohkolta viljan lähes kokonaan. Vehnän lisäksi sille on maistunut myös kaura ja ohra. Jokaisella Ylä-Rakkolan viljalohkolla on syöty jonkin verran, eivätkä kokonaisvahingot ole vielä selvillä.

Luonnonvarakeskus on kerännyt alueelta näytteitä, joista on tarkoitus tehdä lajinmääritystä. Näytteet viittaavat varsiyökköseen, joka on Suomessa yleinen. Yleensä se syö mansikoita, raparperia ja perunaa, ei niinkään viljoja.

Varsiyökkönen talvehtii munana. Keväällä toukat porautuvat viljan oraisiin, ruohoihin ja muihin idäntäkasveihin.

Tuholaislajin määritys varmistuu elokuussa.

Samalta alueelta on löytynyt myös muiden hyönteisten tekemiä tuhoja. Tänä vuonna niitä on muutenkin ollut paljon. Varsiyökköstä vastaan ei tällä hetkellä ole kemialliseen torjuntaan hyväksyttyjä valmisteita. Varsiyökkösiä voidaan vähentää pienentämällä kasvijätteen määrää ja poistamalla rikkakasvit mahdollisimman tarkoin.

Lue lisää

Koronavirusta löydettiin pakastekanasta Kiinassa – liha oli brasilialaista

Luke investoi vahvasti maitoketjun tutkimukseen: Jokioisille uusi tutkimusnavetta, Maaningalle mittava peruskorjaus

Suorakylvön saloja tutkittu 15 vuotta Loimaalla – "Enpä olisi uskonut, että suorakylvökoneiden vertailusta vuonna 2005 alkanut viljelykoe paisuu tällaisiin mittoihin"

Omenasato kypsyy parhaillaan — Mitä tehdä ylimääräisille tai syömäkelvottomille omenoille?