Maatalous

Atrian toimitusjohtaja Gröhn jättimäisestä broilerinvestoinnista: "Sika ja nauta pysyvät yhä keskiössä"

Broilerinlihan kysynnän kasvu on lisännyt alkutuotantoa. "Meidän tuottajilla on ollut investointihalukkuutta", Gröhn sanoo.
Kari Salonen
Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhnin mielestä Nurmon siipikarjainvestointi ei muuta yhtiön markkina-asemaa.

Atrian historian suurimman investoinnin tarkoitus on varmistaa, että yhtiöllä on edellytykset olla johtava toimija myös siipikarjassa, Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo.

Yhtiö kertoi aiemmin tänään, että se aikoo investoida 155 miljoonaa euroa siipikarjantuotannon laajennukseen Nurmossa.

"Ei missään nimessä tarkoita, etteikö sian- ja naudanliha olisi ydin Atrian tekemisessä", Gröhn sanoo.

Kotimaa on edelleen yhtiön päämarkkina-alue. Broilerinlihan kysyntä kasvaa ja tavoite on pysyä markkinoiden kehityksen perässä.

Suurta kilpailuharppausta Gröhn ei investoinnissa näe.

"Yksittäinen investointi ei meidän markkina-asemaa muuta. Investointi tulevaisuuteen mahdollistaa, että pysytään kilpailussa alalla mukana."

Parantuva kilpailukyky toki avaa myös vientimahdollisuuksia. Atria vie jo nyt kananlihaa.

Broilerinlihan kysyntä on kasvanut viime vuosina 3–4 prosenttia vuodessa.

"Se on lisännyt myös alkutuotantoa ja investointeja. Jos niin jatkuu, on totta kai siellä kasvattamisen mahdollisuus. Meidän tuottajilla on ollut investointihalukkuutta. Uskon, että on jatkossakin."

Uusi siipikarjatehdas valmistuu aikaisintaan vuoden 2024 aikana.

Tiedotteessa Atria käyttää siipikarjanlihasta termiä kananliha. Esimerkiksi Atria pitää kilpailuetuna ilman antibiootteja kasvatettua kananlihaa.

Kyseessä on kuitenkin liharotuinen broileri.

Kanalla tarkoitetaan maatalouskielessä munivia kanoja, joita ei muninnan päätyttyä oteta ruuantuotantoon. Gröhnin mukaan kielikuva on kuitenkin muuttunut.

"Yleiskielessä on puhuttu kanoista. Liharotuisia kanoja, broilereitahan ne on."

Atrian osake oli keskiviikkona iltapäivällä parin prosentin nousussa.

Lue myös:

Atria tekee historiansa suurimman investoinnin – 155 miljoonaa euroa siipikarjatuotannon laajennukseen Nurmossa

Lue lisää

Atria tarjoaa emakoita vähentäville sopeutusrahaa

Kotimaista lihaa suosiva saa tiirata valmisruokien pakkausmerkintöjä tarkkaan: Liha voikin olla Saksasta, Puolasta tai Uudesta-Seelannista

MT vertaili: Atria kasvattaa kaulaa HKScaniin lähes kaikilla talousmittareilla

Elintarviketeollisuudessa toimitusjohtajalla iso palkka olipa yhtiö pieni tai suuri