Maatalous

Novitan Suomivilla-lankaa myyty parissa kuukaudessa 50 000 kerää – Kotimaan lankajätissä pähkäillään nyt, mistä kotimaista villaa saisi lisää

Novitalla pohditaan nyt tapoja, joilla kotimaista raaka-ainetta voitaisiin ostaa enemmän.
Anna Wallendahr
Suomivillaa myydään luonnonvärien lisäksi muutamissa värjätyissä sävyissä.

Lanka-alan suurin suomalaistoimija Novita toi tänä vuonna uudelleen markkinoille sieltä pari vuotta sitten poistuneen Suomivilla-langan, joka tehdään kokonaan kotimaisesta villasta.

Langan vastaanotto on ollut toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskisen mukaan todella hyvä ja sitä myytiin kahden ensimmäisen kuukauden aikana jo 50 000 kerää.

"Suomalaisen villan käyttäminen on ollut Novitan haaveena jo pitkään. Olemme iloksemme huomanneet, että kuluttajat ovat entistä tietoisempia ja valveutuneimpia ja monia kiinnostaa tuotteiden alkuperä", Yrjö-Koskinen kertoo.

Novita on käyttänyt viime vuosina noin 40 000 kiloa suomalaista villaa, mikä tarkoittaa noin miljoonaa lankakerää. Kaikkiaan Novitan Korian tehtaalta lähtee lankaa vuosittain noin miljoona kiloa eli yli 10 miljoona lankakerää vuodessa. Kokonaan kotimaiseen raaka-aineeseen siirtyminen ei siis ole mitenkään Suomen lammastalouden nykyvolyymilla mahdollista.

Nyt Novitalla pähkäillään, mistä suomalaista villaa saisi lisää. Yhtiö hankkii toistaiseksi kaiken suomalaisen villan Englannista, missä Pirtin kehräämökin pesettää villat. Saatavuus välittäjän kautta on Yrjö-Koskisen mukaan heikentynyt. Hän onkin kiinnostunut selvittämään tapoja, joilla Novita voisi ostaa enemmän villaa Suomesta.

Lue myös: Lampurit jaksavat lajitella ja pakata villoja, kun hinta nousee ja keräily toimii – kotimaisen villan kova kysyntä pienentää vähitellen hävikkiä

Näin löydät suomalaisesta villasta valmistettuja lahjoja pukin konttiin – MT:n toimittajan lammaskatraassa on melkein yhtä monta rotua kuin lampaita

Lue lisää

Lukijalta: Villavaatetta on vaikea löytää kauppojen ruttuisista keinokuituvaatetangoista – tarvitsemme muutoksen kerskakulutukseen

Lisää aitoja luonnonkuituja ja kierrätystä

Villa seuraa porkkanaa, ei keppiä

Lampurit jaksavat lajitella ja pakata villoja, kun hinta nousee ja keräily toimii – kotimaisen villan kova kysyntä pienentää vähitellen hävikkiä