Maatalous

Aita ympärillä ja tapporahaa – Saksassa villisiat hävitetään afrikkalaisen sikaruton saastuttamalta alueelta

Joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä Saksassa on todettu villisoissa 193 tautitapausta. Tuotantosikaloihin afrikkalainen sikarutto ei toistaiseksi ole levinnyt.
Lari Lievonen
Kuvituskuva.

Saksassa otetaan käyttöön järeät toimet afrikkalaista sikaruttoa (ASF) vastaan. Kaikki villisiat on tarkoitus metsästää alueelta, jolla tautia todettiin ensimmäisen kerran. Tavoitteena on estää ASF:ää leviämästä lännemmäs.

Asiasta kertoo Pig Progress.

Afrikkalainen sikarutto levisi syyskuussa Saksaan. Tautia todettiin villisioissa Brandenburgin osavaltiossa, joka sijaitsee maan Puolan vastaisella rajalla.

Tautialue eli niin kutsuttu ensimmäinen valkoinen vyöhykkeen ympärille on rakennettu 125 kilometriä aitaa. Sisäpuolelle jääneitä villisikoja pyydetään muun muassa ansoilla.

Valtio maksaa korvauksia keräyspaikalle toimitetuista tapetuista villisioista. Alle 30 kiloa painavasta eläimestä korvaus on 30 euroa. Painavammista maksetaan 50 euroa.

Heti ensimmäisen tautitapauksen ilmaannuttua villisikoja ei alettu metsästää, jotta ne eivät alkaisi vaeltaa muualle levittäen ASF-virusta mukaan.

Joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä Saksassa on todettu villisoissa 193 tautitapausta, joista 182 löydettiin Brandenburgissa 11 Saksin osavaltiossa. Saksalaisiin tuotantosikaloihin afrikkalainen sikarutto ei toistaiseksi ole levinnyt.

Pig Progress: ASF Germany: 1st white zone ready for wild boar depop

Lue myös:

Belgia pääsi eroon afrikkalaisesta sikarutosta – Euroopassa taudin on aiemmin onnistunut hävittämään alueeltaan vain Tšekki

Lue lisää

EU:n sianlihamarkkinat kriisiytymässä koronan ja ASF:n takia

Afrikkalainen sikarutto leviää etelään kohti Tsekkiä – tuorein löydös tehtiin Saksan kaakkoisosassa

Suoja-aidat eivät pitäneet Saksassa - ASF levisi aidatulta alueelta länteen

Ketkä ehtivät? 10 ensimmäistä metsästysseuraa saa lauantaina Lappeenrannassa tarvikkeet villisian pyyntiaitaukseen