Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Veroale vai ilmastotavoitteista tinkiminen – asiantuntijat löytävät ongelmia hallituksen keinoista alentaa bensan hintaa

    Mediatietojen mukaan hallitus neuvottelee jakeluvelvoitteen alentamisesta. Pumppuhinnoissa tämä kuitenkin näkyisi viiveellä.
    Polttoaineverotuksen kevennys olisi lähtökohtaisesti todella kallis toimi, arvioi VATT:n tutkimusprofessori. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.
    Polttoaineverotuksen kevennys olisi lähtökohtaisesti todella kallis toimi, arvioi VATT:n tutkimusprofessori. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  

    Hallitukselta penätään toimia polttoaineiden hinnan laskemiseksi. Esille on nostettu erityisesti kaksi keinoa: verojen kevennys tai jakeluvelvoitteen alentaminen.

    Jakeluvelvoitteella viitataan siihen, kuinka suuren osan polttoaineesta tulee olla uusiutuvaa. Erityisesti perussuomalaiset on ajanut jakeluvelvoitteen alentamista. Hallituksen viimeisen kehysriihen jälkeen pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi kuitenkin hallituksen pysyvän hallitusohjelmassa, jonka mukaan velvoitetta päinvastoin nostetaan.

    Jos velvoitetta ei alennettaisi merkittävästi tai poistettaisi kokonaan, puhuttaisiin hinnan suhteen joistain senteistä litralta, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimusprofessori ja Tampereen yliopiston taloustieteen työelämäprofessori Marita Laukkanen STT:lle.

    Laukkanen myös pitää jakeluvelvoitteen laskemista epävarmana keinona.

    ”Polttoaineveron alentamisesta voi arvioida, että suurin osa siirtyisi hintaan. Mutta miten jakeluvelvoitteen aleneminen heijastuisi hintaan ja millä aikavälillä? Suomeen kaivataan investointeja, ja biopolttoaineiden tuotantoon on viime vuosina investoitu jakeluvelvoitteen myötä.”

    Suomen jakeluvelvoite on tänä vuonna 19,5 prosenttia, ja ensi vuonna sen on määrä nousta 22,5:een. Ruotsissa jakeluvelvoite on huomattavasti pienempi: 10 prosenttia. Miten tämä on mahdollista Ruotsin ilmastovelvoitteet huomioon ottaen?

    Länsinaapurissa velvoite oli aiemmin huomattavasti korkeampi, yli 30 prosenttia, kertoo Turun yliopiston liikenteeseen erikoistunut apulaisprofessori Tomi Solakivi. Ruotsissa myös esimerkiksi metsäsektorin päästöt on saatu Suomea paremmin hallintaan.

    ”Ruotsilla on enemmän pelivaraa”, Solakivi toteaa.

    Jakeluvelvoitteen alentaminen ei kuitenkaan olisi nopeasti vaikuttava toimenpide.

    ”Ei ole mikään sellainen, että päätämme tänään ja huomenna hinnat ovat alhaalla. Jos halutaan nopeaa vaikutusta, niin (vaihtoehto on) veronalennukset”, Solakivi sanoo.

    Ruotsissa myös polttoaineveroa on laskettu. Suomessa tämä olisi hankalampaa, sillä talous ei ole yhtä hyvissä kantimissa, Solakivi toteaa.

    Polttoaineverotuksen kevennys olisi lähtökohtaisesti todella kallis toimi, arvioi VATT:n Laukkanen.

    ”Jos halutaan kaikilla pumpuilla Suomessa alentaa polttoaineen hintaa merkittävästi, se vaatii ison siivun valtion budjetista ja ennen kaikkea se hyödyttäisi keski- ja suurituloisia.”

    Orpon hallitus on jo alentanut polttoaineverotusta kahdessa vaiheessa vuosina 2026 ja 2027. Polttoaineveroa laskettiin myös vuonna 2024. Yhteensä veronalennukset ovat vajaat seitsemän senttiä litralta. Tämä merkitsee noin 230 miljoonan euron vuotuista kustannusta valtiolle, Laukkanen toteaa.

    Alkuviikosta bensalitran keskihinta Ruotsissa oli vajaat 1,60 euroa, Suomessa yli 2,35. Jos Suomen hinnat haluttaisiin Ruotsin tasolle, puhuttaisiin jo miljardeista.

    Polttoaineverojen laskeminen myös pienentäisi kannustinta siirtyä vähempipäästöisiin vaihtoehtoihin.

    ”Energiaturvallisuus olisi parempi, ellemme olisi riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. Niitä tuodaan alueilta, joissa on geopoliittista riskiä”, huomauttaa Laukkanen.

    Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) on väläyttänyt polttoaineen arvonlisäveron puolitusta yhtenä mahdollisena keinona laskea polttoaineen hintoja. Laukkasen mukaan tämäkin käytännössä tarkoittaisi karsimista muista palveluista tai velanoton lisäämistä.

    Kahta euroa pidettiin pitkään bensalitran kipurajana. Etlan vanhempi tutkija Ville Kaitila kuitenkin muistuttaa, että jos ansiotuloja suhteutetaan vaikkapa 2000-luvun alkuun, eivät bensiinin pumppuhinnat tällä hetkellä ole tavattoman korkeita.

    Dieselin hinnat ovat kuitenkin suhteessa korkeampia, jo huippuvuoden 2022 tienoilla. Lisäksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhkaillut väliaikaisella dieselin vientikiellolla, joka nostaisi hintoja entisestään. Jos hinnanalennuspainetta siis kohdistuu johonkin polttoaineeseen, niin ammattiliikenteen dieseliin, Kaitila sanoo.

    ”Ammattimaisen liikenteen kautta hinta- ja kustannuspaineet leviävät kansantalouteen laajemmin”, Kaitila sanoo.

    Muun muassa Espanjassa annetaan jo suoraa tukea ammattiliikenteelle, kertoo Turun yliopiston Solakivi.

    Suomessa on määrä tulla käyttöön ammattidiesel. Se on todennäköisesti tulossa voimaan vuonna 2028 ja sen tarkoituksena on kompensoida polttoainejakeluun liittyvää päästökauppaa.

    Taso, josta ammattidieselin kohdalla on puhuttu, on Solakiven mukaan kuitenkin noin kolme senttiä litralta. Dieselin hinnat ovat viime vuosina nousseet noin 80 senttiä.