Maatalous

Saksassa löytyi suojavyöhykkeeltä jo toinen afrikkalaiseen sikaruttoon sairastunut villisika – tuottajajärjestöt vaativat lisää metsästystä ja suoja-aitoja sikaloiden turvaamiseksi

Tämän vuoden aikana Saksassa on todettu jo 153 afrikkalaiseen sikaruttoon sairastunutta villisikaa.
Jukka Pasonen
Ensimmäinen ASF-tapaus villisiasta löydettiin Saksassa syyskuussa 2020.

Tuottajajärjestöt kaipaavat lisää toimia tuotantosikaloiden suojaamiseksi afrikkalaiselta sikarutolta (ASF) Saksan itäosissa.

Tuottajien toive on, että aitaamista laajennettaisiin ja metsästystä tehostettaisiin edelleen. Lisäksi Puolan ja Saksan rajalle toivotaan lisää koordinaatiota ja villisikamäärien seurantaa.

Viime viikolla Saksin osavaltiossa todettiin toinen ASF-positiivinen villisika, kertoo feedstrategy.com -verkkosivusto.

Eläin löydettiin määritellyn vaara-alueen ulkopuolelta, niin sanotulta suojavyöhykkeeltä.

Toistaiseksi tautia ei ole löydetty tuotantosikaloista Saksassa. Kaikki ulkoilevat siat on kehotettu pitämään sisätiloissa.

Tämän vuoden aikana Saksassa on todettu jo 153 ASF-positiivista villisikaa. Ensimmäinen ASF-tapaus löydettiin Saksasta syyskuussa 2020. Kaikkiaan tapauksia on todettu jo 556.

Euroopan tuotantosikaloissa on todettu tänä vuonna yhteensä 66 ASF-tartuntaa. Näistä 65 on löydetty Romaniasta ja yksi Ukrainasta.

Venäjällä ASF:ää on maailman eläinten terveysjärjestö OIE:n mukaan todettu muutamissa suurissa tuotantosikaloissa, joissa tauti koskettaa kymmeniä tuhansia sikoja. Lisäksi löydöksiä on tehty pienistä takapihasikaloista.

*Juttua tarkennettu 26.1. klo 15.46. EU:n tuotantosikalat on korjattu Euroopan tuotantosikaloiksi.

Lue myös:

Afrikkalaisen sikaruton leviäminen tuotantosikaloihin hidastui – tapausten määrä väheni ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen

Lue lisää

Afrikkalainen sikarutto 12 kilometrin päässä Saksan rajasta – Puola raportoi eilen 20 uutta löydöstä

Markkinakatsaus: Maidontuotannon niukentuminen Euroopassa on korottanut hintoja

Markkinakatsaus: Ruokamarkkinoiden kaaos lähestyy uhkaavasti Eurooppaa

Afrikkalainen sikarutto leviää Saksassa – viisi uutta löydöstä varmistettu ja lisää tutkitaan