Näin moni metsänomistaja valitsi sekametsän
Metsä Groupin toteuttamissa viljelyissä kuusen osuus on laskenut dramaattisesti.
Mänty ja kuusi sopivat metsään talousmielessä, kun ne kasvavat samaa vauhtia. Kuva: Jukka HämäläinenMetsä Groupin toteuttamissa viljelyissä männyn ja kuusen sekaviljelyn osuus on kasvanut muutamassa vuodessa noin 20 prosenttiin. Samanaikaisesti kuusen osuus viljelyistä on laskenut merkittävästi. Sekaviljely auttaa metsänomistajia hajauttamaan riskejä sekä varautumaan muuttuvaan ilmastoon.
Sekaviljelyssä samalle uudistusalalle perustetaan alusta asti useamman puulajin metsä. Männyn ja kuusen sekaviljelyssä kuusi istutetaan ja mänty joko kylvetään tai istutetaan samaan aikaan kuusen kanssa. Menetelmä soveltuu parhaiten tuoreille kankaille, joilla sekä kuusi että mänty kasvavat hyvin ja yhtäläistä vauhtia.
”Sekaviljely on yleistynyt keinona hajauttaa metsänuudistamisen riskejä.”
Kuusen osuus Metsä Groupin metsänuudistamisessa on laskenut merkittävästi. Vielä vuonna 2008 kuusi oli ainoana puulajina noin 80 prosentissa Metsä Groupin istutuskohteita, kun vuonna 2026 vastaava osuus oli enää 36 prosenttia.
”Sekaviljely on yleistynyt keinona hajauttaa metsänuudistamisen riskejä”, Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Tiina Laine sanoo tiedotteessa.
Metsä Group aloitti männyn ja kuusen sekaviljelyn myynnin metsänomistajille syksyllä 2019.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









