ASF-uhka ei väisty: Uusia tapauksia Puolan sikaloissa
Keski-Puolan Łódźissa tautia ei ole aiemmin juuri havaittu edes villisioissa.
Afrikkalainen sikarutto on levinnyt edelleen Puolassa. Kuvituskuva on suomalaisesta sikalasta. Kuva: Sanne KatainenPuolassa on havaittu afrikkalaista sikaruttoa (ASF) kolmessa sikalassa Łódźin alueella ja yhdessä sikalassa Lublinissa, kertoo Agrarheute.
Tauti on puhjennut yhdessä Łódźin sikaloista ja levinnyt sieltä muihin. Tapausten vuoksi on tapettu yhteensä 4 000 sikaa.
Viranomaiset ovat yllättyneitä, koska alueen villisioissa ei tähän mennessä ole juuri havaittu tautia.
Saksassa taudin leviämistä pelätään, sillä kesäkuun aikana tautia on löydetty runsaasti Puolan villisioista. Sairastuneita villisikoja on löydetty muun muassa Lebuksen alueella läheltä Puolan ja Saksan välistä rajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
