Sadekausi aiheuttaa suuria laatutappioita – myös syyskylvöt vaarassa
Yli viikon kestäneet sateet pysäyttivät puinnit lähes kokonaan. Myöhästyneet puinnit vaarantavat sadon lisäksi myös syyskylvöt.
Runsaiden sateiden takia pellot eivät kohta enää kanna koneita. Maanantaina Muuramessa puimuri jätti uraa märkään peltoon. Kuva: Petteri KivimäkiSateinen elokuu on haitannut puintien edistymistä, kerrotaan Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) puintikatsauksessa.
Myöhästyneisiin puinteihin liittyy useita laaturiskejä. Erityisesti Varsinais-Suomessa, Keski-Suomessa ja Satakunnassa viljoissa on tähkäidäntää, jälkiversontaa, lakoontumista ja kasvustojen tummumista.
Puitu vilja on koko Suomessa märkää, mikä lisää kuivatuskustannuksia.
Puintien myöhästyminen ja pitkittyneet sateet ovat vaarantamassa syyskylvöt.
Uudellamaalla puinteja on tehty noin viikon ajan sadekuurojen välissä. Viljan laadun pelätään kärsivän sateiden takia.
Syysöljykasvien kylvöt onnistuivat, mutta jatkuvien sateiden takia syysviljojen kylvöissä on ollut haasteita.
Kymenlaaksossa Salpausselän eteläpuolella ollaan puinneissa pitkällä, kun taas pohjoispuolella ollaan aivan alkutekijöissä. Eteläpuolella päästiin kylvämään toukokuussa, kun taas pohjoispuolella valtaosa kylvöistä tehtiin kesäkuussa. Kesäkuun viljakylvöksetkin alkavat olla vähitellen puintikuntoisia.
Mikäli Kymenlaaksossa sataa vielä runsaasti, pellot eivät enää kanna koneita.
Kuivaa ja tuulista säätä kaivataan kipeästi myös syysvehnän kylvöjen takia. Syysöljykasveja on jonkin verran kylvetty, ja sateet osuivat niille optimaaliseen aikaan.
Varsinais-Suomessa sääennusteet povaavat yhä sateista viikkoa. Puidun viljan laatu on ollut melko hyvä. Jyvät ovat kuitenkin olleet kevyitä.
Pitkittyneiden sateiden seurauksena kasvustot ovat alkaneet lakoontua, ja tähkäidäntää on havaittu jonkin verran. Pitkää korjuupoutaa tarvittaisiin kipeästi.
Syyskylvöt ovat vaarassa, jos sateet jatkuvat. Myöhään kylvetty rypsi kukkii edelleen vielä paikoin.
Satakunnassa sadot vaikuttavat puintien edistymisen myötä pienentyneen. Osa härkäpavuista jätetään puimatta heikon sadon takia. Myös heikoimpia viljapeltoja voi jäädä puimatta, mikäli vilja ei ehdi valmistua eikä niiden satotuotto kattaisi korjuukustannuksia.
Viljojen ja härkäpavun jälkiversonta on alkanut ja kasvustot ovat vihertyneet uudelleen. Vehnän sakoluvuissa on havaittu laskua.
Pirkanmaalla ei ole puitu viikkoon, eivätkä tälle viikolla luvatut sateet helpota tilannetta.
Keski-Suomessa puidun viljan laatu on hyvin vaihtelevaa. Maalajin vaikutus satoon on korostunut tällä kasvukaudella. Viime viikon aikana alueella ei puitu lähes lainkaan. Punahomeen riski ohralla ja vehnällä on suuri.
Etelä-Pohjanmaalla puinnit ovat olleet lähes pysähdyksissä. Puitu vilja on ollut hyvin märkää.
Erityisesti Pohjanmaalla pitkä kuivatusaika vaikuttaa sadosta saatavaan katteeseen. Vehnän laatu on ollut vaihtelevaa ja tulevien sateiden pelätään laskevan laatua edelleen.
Pohjois-Pohjanmaalla ohrasadon arvioidaan olevan vain 70 prosenttia tavallisesta. Kaurasadon arvioidaan olevan keskimääräinen vaikeasta kasvukaudesta huolimatta.
Pohjois-Savossa ei puitu viime viikolla. Viljojen laatu on heikentynyt, ja punahome ja tähkäidäntä lisääntyvät. Puintien arvioidaan alkavan kunnolla vasta syyskuun puolella.
Pohjois-Karjalassa sadon pelätään jäävän puoleen totutusta haastavan kasvukauden takia.
Etelä-Karjalassa puinnit ovat vielä alussa märkyyden vuoksi.
Lue myös:
Elokuun sademäärä poikkeuksellinen – yhtä sateista on kerran 30 vuodessa tai harvemmin
Kaurasta vielä noin puolet puimatta – vielä ei sade ole päässyt pilaamaan viljasatoa Teuvalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

