Maatalous

"Tämä on märkä rätti kasvoihin suomalaiselle viljelijälle": Lannoitteiden hintahurjastelu hyydyttää kauppaa ja vie pohjaa tulevalta kasvukaudelta

Lannoitteiden kaupan hinnannousu on hyydyttänyt liki täysin. Valmistajat ovat myös kaventaneet lannoitevalikoimiaan.
Lari Lievonen
Haastava kasvukausi yhdistettynä lannoitteiden kasvaneisiin hintoihin aiheuttaa tiloille taloudellisia paineita.

Lannoitteiden hinnat ovat karanneet tänä syksynä monen viljelijän kukkaron ulottumattomiin.

Alan markkinajohtaja Yaralla lannoitteiden hinnat ovat noin 2,5-kertaiset verrattuna runsaan vuoden takaiseen avaushintaan. Yara nosti hintojaan viimeksi viime keskiviikkona 69 eurolla tonnilta.

Yaran mukaan hinnannousun taustalla on maakaasun hinnan voimakas kohoaminen. Perjantaina maakaasun hinta oli noin 100 euroa megawattitunnilta, mikä on noin kuusinkertainen hinta vuodentakaiseen verrattuna.

Lantmännen Agro Lahden kauppias Antti Meriläinen on seurannut kehitystä huolestuneena. "Tilanne on todella kuumentunut. Viljelijät ovat erittäin vaikeassa asemassa."

Lannoitteiden hinnat ovat perinteisesti halvimmillaan heinäkuussa, jolloin moni viljelijä ne hankkiikin varastoihinsa.

Tänä vuonna lähtöhinnatkin olivat korkeita: typpilannoitteena käytettävän salpietarin hinta nousi noin 80 prosenttia viime vuodesta.

Kaikki eivät kuitenkaan hanki lannoitteitaan kesällä esimerkiksi rahoituksellisten syiden takia. Nämä viljelijät ovat nyt erityisen haastavassa tilanteessa.

Kulunut kasvukausi oli poikkeuksellisen vaikea ja satoa saatiin harvoilla tiloilla odotusten mukaisesti. Samalla lannoitteiden hinnat ovat nousseet entisestään.

Tällä hetkellä salpietarin tonnihinta lähentelee verollisena pian noin seitsemääsataa euroa rahteineen.

"Tämä on märkä rätti kasvoihin suomalaiselle viljelijälle", Meriläinen virkkoo.

Lannoitteiden kaupan hinnannousu on hyydyttänyt liki täysin. Valmistajat ovat myös kaventaneet lannoitevalikoimiaan.

”Viljelijät ovat ruvenneet hyvin tarkkaan harkitsemaan, mitä kylvävät ensi vuonna." Meriläisen mukaan moni miettiikin, viljelisivätkö he tuotantokasvien sijaan ympäristönhoitonurmia, joista varsinaista tuotantoa ei tule.

"Jos ei ole tuotantoa, jossa pyritään laadukkaaseen viljan- tai nurmenviljelyyn, ei meillä ole kaupankäyntiäkään."

Eniten Meriläistä huolestuttaa vaikutus kotimaiseen ruuantuotantoon ja omavaraisuuteen.

Myös maailmalta on kuulunut uutisia lannoitteiden kallistumisesta. Kiina päätti hiljattain asettaa fosfaatilleen vientikiellon vuoteen 2022 saakka.

Kiinan osuus fosfaatin maailmankaupasta on noin 30 prosenttia, kirjoittaa Progressive Farmer.

Lue lisää:

Viljelijä: "Lannoitteiden hinnannousu järkyttävä, monella vielä viime kevään lannoitteetkin maksamatta"

Perjantaina korotus, tänään taas: Yara nosti lannoitteiden hintaa 61 euroa tonnilta

Maatalouden alasajo etenee isolla rytinällä

Lue lisää

Kiina on vähentämässä maitojauheen tuontiaan, kysyntä Kiinassa vaikuttaa tuottajahintoihin Euroopassa

Yara tekee vahvaa tulosta – myyntihintojen nosto korvannut kustannusnousun

Lannoitteet ovat nyt kalliimpia kuin koskaan – alkuviikon korotuksen jälkeen Yaran Y3 maksaa lähes 700 euroa tonnilta

Lannoitteiden hinnannousu voi näkyä ruuan hinnassa ensi vuonna – ministerit pelkäävät ruokakriisiä