Kinkkulahja lihatarjoiluista kieltäytyvän Helsingin pormestarille: Juhana Vartiainen kertoi paistavansa kinkun MTK:n ohjeiden mukaan
Kinkun toimitti MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikainen.
Kinkun toimitti Juhana Vartiaisen työpaikalle Helsingin kaupungintalolle MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikainen. Kuva: MTKMTK lahjoitti Helsingin kaupungin pormestarille, Juhana Vartiaiselle joulukinkun.
Aloite kinkun lahjoittamisesta lähti MTK:n valtuuskunnalta marraskuussa, kun Helsingin kaupunki linjasi, että sen tilaisuuksissa ei tarjoilla enää lihaa.
Seitsemänkiloisen potkallisen rypsiporsaan kinkun toimitti perille MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikainen, joka itsekin tuottaa rypsipossua. Kiristyneestä koronatilanteesta johtuen MTK:n delegaatio tapasi Vartiaisen etänä, Teamsin välityksellä.
Antikainen kertoo Vartiaisen suhtautuneen lahjaan ja sen lisäksi sähköisesti pidettyyn palopuheeseen positiivisesti.
"Vartiainen kertoi, että ei tunne maataloutta juurikaan, ja sai tapaamisestamme paljon uutta tietoa. Hän myös kertoi, ettei ole ollut vaikuttamassa Helsingin päätökseen olla tarjoilematta lihaa kaupungin tilaisuuksissa."
Keskustelussa Vartiaisen kanssa Antikainen toi esiin lihantuotannon kiertokulkua ja suomalaisen tuotannon vahvuuksia, kuten vähäistä antibioottien käyttöä ja sitä, että Suomi kuuluu niihin harvoihin EU-maihin, joissa sianlihan tuotannossa ei typistetä saparoja.
Lisäksi hän muistutti, ettei Suomessa olisi mahdollista tuottaa viljaakaan ilman kotieläintaloutta.
"Kaikesta sadosta ei tule leipäviljaa, vaikka niin haluttaisiin. Iso osa sadosta päätyy aina rehuviljaksi."
Antikainen mainitsi myös sian monipuolisuudesta. "Mikään osa siasta ei mene hukkaan, sillä siitä saadaan lähes 200 eri tuotetta."
Yksi näistä on hepariini, jota tarvitaan esimerkiksi leikkaushoidossa sekä nyt ajankohtaisesti koronan hoidossa.
Vartiainen kertoi paistavansa kinkun lahjan yhteydessä saamillaan paisto-ohjeilla.
"Rypsipossu kypsennetään tavallista matalammassa lämpötilassa meheväksi, ei mureaksi kuten perinteiset kinkut."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

