Maatalous

MTK vaatii eläinpalkkiouudistukseen aikalisää – "Räikein viljelijöiden kaltoinkohtelu Suomen EU-jäsenyyden aikana"

Kaikki EU:n eläinpalkkioiden osallistumisilmoitukset päättyivät viime vuoden lopussa. Eläintilojen osallistumisilmoitukset ovat olleet voimassa toistaiseksi, mutta jatkossa nautapalkkiota, lypsylehmäpalkkiota sekä lammas- ja vuohipalkkiota on haettava vuosittain. Hakuajan alkamisesta ei toistaiseksi ole tietoa.
EU-komission suunnittelema eläinpalkkiouudistus huolestuttaa suomalaisia kotieläintuottajia.

MTK vaatii, että EU-komission vaatimasta eläinpalkkiouudistuksesta tälle vuodelle luovutaan ja Suomen ja EU:n välisiin neuvotteluihin asian ratkaisemiseksi otetaan vuoden aikalisä.

Viime vuoden lopulla EU-komissio totesi yllättäen, että Suomen on muutettava tuotantosidonnaisten tukien toimeenpanoa. Viime vuoden loppuun eläimet tulivat palkkiokelpoisiksi heti saavutettuaan palkkioehdoissa määritellyn iän. Komission vaatima uusi tulkinta vie helmikuun lopun jälkeen syntyneiltä eläimiltä pahimmillaan useita palkkiokuukausia.

"Komission tulkinta uhkaa ajaa Suomen kotieläintuotannon täydelliseen sekasortoon", sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tiedotteessa. "Tämä on EU:lta räikein viljelijöiden kaltoinkohtelu koko Suomen EU-jäsenyyden aikana."

Jos esimerkiksi sonni on sattunut syntymään viitepäiväksi kaavaillun helmikuun lopun jälkeen, seuraava mahdollisuus palkkion saamiseen on vasta seuraavan vuoden maaliskuussa. Entisen kymmenen kuukauden kertymäjakson sijaan nämä sonnit saavat palkkion noin neljältä kuukaudelta.

"Tämä olisi vastoin yleistä oikeustajua ja viljelijöiden luottamuksensuojaa ja ajaisi lihamarkkinat umpisolmuun. Tilatasolla muutos tarkoittaa kymmeniä tuhansia euroja", Marttila sanoo.

"Lisäksi komissio ei hyväksy sitä, että samasta eläimestä maksettaisiin tukea kahdelle eri viljelijälle saman vuoden aikana, vaikka voidaan aukottomasti osoittaa eläinten siirtyminen tilalta toiselle, ja jokaiselle maksettaisiin vain niistä päivistä, minkä eläin on ollut viljelijän hallinnassa", Marttila jatkaa komission arvostelua.

MTK on kirjelmöinyt suoraan EU:n komission puheenjohtajalle, maatalouskomissaarille sekä komissaari Jutta Urpilaiselle, ja tuonut selkeästi esille millaisen katastrofiin komission toiminta on johtamassa.

Lisäksi järjestö on myös patistanut pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta vastustamaan komission vaatimuksia ja kieltäytymään noudattamasta niitä, vaikka komissio uhkaa taloudellisilla seuraamuksilla.

Ruokaviraston tavoitteena on, että eläintilat voivat hakea vuoden 2022 palkkioita verkkoasiointipalvelu Vipussa 13.1.–2.2.2022.

Edellytyksenä haun avaamiselle on valtioneuvoston asetus, joka annetaan tammikuussa 2022. Tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa.

Haun päättymisajankohdasta on MT:n Ruokavirastosta saaman tiedon mukaan tarkoitus pitää tässä vaiheessa kiinni, vaikka alkupäivä siirtyisi nyt aiottua myöhemmäksi.

Lue myös:

EU:n komission vuodenvaihteelle odotettu ratkaisu eläinpalkkioista viipyy edelleen – Leppä: "aikatauluja tärkeämpää on nyt saada asia järjestykseen"

Emolehmätilallinen: "Uusi eläinpalkkiojärjestelmä on viljelijöille kohtuuton ilman siirtymäaikaa"

"Edessä on täysi kaaos" – MTK:n Marttila: EU-komission kaavailema eläinpalkkiouudistus estettävä vaikka tukien takaisinperinnän uhalla

EU:n eläinpalkkiot

  • EU:n eläinpalkkiot ovat EU-rahoitteisia tuotantoon sidottuja suoria tukia.
  • Nautaeläinpalkkiot:
  • – Nautapalkkio, koko maa (esim. emolehmä 120–560 euroa/eläin tai sonni 145–1 000 euroa/eläin)
  • – Lypsylehmäpalkkio, AB-tukialue (600–1 000 euroa/eläin)
  • Lammas- ja vuohipalkkiot:
  • – Uuhipalkkio, AB-tukialue (45–100 euroa/eläin)
  • – Kuttupalkkio, AB-tukialue (75 euroa/eläin)
  • – Teuraskaritsa- ja teuraskilipalkkio, koko maa (25 euroa/eläin)
  • Muita suoria tukia ovat perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän EU-tuki ja peltokasvipalkkio.
Lue lisää

Maataloutta ajetaan viimeiselle rannalle

Kevätsonnien eläinpalkkioon pieni helpotus – eläin ei automaattisesti menetä palkkiota, jos syntyy viitepäivän jälkeen

"Finnpulp-päätös sataa fossiilitalouden laariin", MTK:n Marttila harmittelee

Puukauppa vilkastui tukin vedolla: Havutukin hintojen 12–13 prosentin nousu vauhditti niiden kauppaa 39 prosenttia viime vuonna