Hämeen sikatalouskerho 50+1 vuotta – kerho tarjoaa vertaistukea jakavan yhteisön
Kerho kutsuu uusia ja vanhoja jäseniään juhlimaan Ypäjälle.Hämeen sikatalouskerho täyttää 50+1 vuotta. Juhlat ovat lauantaina yhdeksäs heinäkuuta Ypäjällä. Pyöreitä piti juhlia jo viime vuonna, mutta korona laittoi tämänkin juhlan uusiksi.
”Olemme suurin ja aktiivisin sikatalouskerho Suomessa”, kehuu kerhon puheenjohtaja ja emakkosikalaa pitävä Heidi Sivonen. Kerholla on reilut 70 jäsentilaa.
”Juhlimme isosti, sillä haluamme muistuttaa, että meitä sikatuottajia on vielä.”
Sivonen kertoo, että kerhoja on perustettu 70-luvulla, kun sikatalous alkoi yleistyä Suomessa ja koettiin tarvetta alaa kehittävälle toiminnalle. Tuolloin kerhot perustettiin maatalouskeskuksien rajoja mukaillen. Kerhoja perustettiin yli 20, nyt niitä on alle 10.
”Kymmenen viime vuoden aikana kerhon painopiste on siirtynyt enemmän työkykyä ylläpitävään toimintaan, vaikka edelleen järjestämme myös koulutuksia.”
Kerho on palkinnut menestyneitä tiloja ja jakanut stipendejä.
Sivonen sanookin yhteisöllisyyden ja vertaistuen olevan kerhon kulmakivi.
”On tärkeää, että on joku, jolle voi puhua sikatalouteen liittyvistä aiheista ja miksei aiheen vierestäkin.”
Alunperin kerhojen tarkoitus oli järjestää alan tapahtumia, koulutuksia ja retkiä, tiedottaa sikatalouteen liittyvistä asioista, valvoa jäsenten etuja sekä sikatalouden kannattavuutta.
Jäsenkunta ei rajaudu pelkästään Hämeen alueelle, vaan jäseniä on lisäksi Varsinais-Suomesta ja muualta Lounais-Suomen suunnilta.
Sivonen toivookin nyt juhlaan tulevia ilmoittautumaan hänelle. ”Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet ja vanhat jäsenet.”
Lue myös:
Sikatilallisella tuli mitta täyteen ‒ ”miksi tehdä työtä, josta ei saa palkkaa”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






