Mavilta ohjeet: Pakkokesannon saa korjata jo ennen elokuun puoliväliä
Viherryttämistuen ekologinen ala on käytössä vain Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.
Viherryttämistuen mukainen kesannointivelvoite on voimassa vain Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Kuva: Markku VuorikariViljelijät voivat korjata poikkeuksellisen kuivuuden vuoksi niin sanotuilta pakkokesannoilta sadon tai käyttää niitä laiduntamiseen ennen elokuun puoliväliä, tiedottaa Maaseutuvirasto (Mavi).
Ekologisen alan velvoite koskee Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Ahvenanmaan maakuntia.
Satoa voi korjata, kun tilan tuottama rehusato on jäämässä kuivuuden takia merkittävästi normaalia pienemmäksi. Poikkeus koskee myös kasvinviljelytiloja. Kuivuuden aiheuttama ylivoimainen este on perusteltava hakemuksessa.
"Kaikkia muita ekologiseen alaan liittyviä ehtoja on kuitenkin noudatettava", Mavi tähdentää.
Hyödyntääkseen poikkeusta maatilan on tehtävä kirjallinen ilmoitus kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle "15 työpäivän kuluessa siitä, kun ilmoitus on mahdollista tehdä".
Ilmoitukseen tulee liittää tarkat tiedot edeltäneistä olosuhteista kuten sademääristä sekä viherkesantolohkojen pinta-alat, jotka aiotaan korjata tai laiduntaa. Ilmoituksessa on oltava myös perustelut sille, miksi alalta on tarpeen korjata sato tai laiduntaa alaa.
Ylivoimaisen esteen ja poikkeuksellisten olosuhteiden tilanteet tarkastellaan kunnissa tapauskohtaisesti.
Poikkeukseen on saatu EU-komission hyväksyntä, kuten maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi perjantaina Varsinais-Suomen tuottajaliiton lähetystölle.
Mavin verkkosivulta löytyy tarkempia ohjeita kuivuuden koettelemien kasvustojen tukiin liittyen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
