Investointituen ehdotsäilyvät pääosin ennallaan
Maatilojen investointituen kohteet ja tukitasot säilyvät ensi vuonna pääosin ennallaan. Hallitus päätti tuen yksityiskohdista torstaina.
Suurin muutos tulee uusiutuvan energian käytön edistämiseksi tarkoitettuun lämpökeskusten tukeen.
Jatkossa 35 prosentin enimmäistuki hyväksyttävistä kustannuksista voidaan myöntää kokonaan avustuksena. Aiemmin 20 prosentin osuus on ollut korkotukea ja 15 prosenttia avustusta.
Kotieläintuotantoa ja kasvihuoneviljelyä palvelevien lämpökeskusten tuki myönnetään kuitenkin edelleen samansuuruisena kuin kyseessä olevan tuotantorakennuksen tuki.
Lammas- ja vuohitalouden investointituen ehtoja muutettiin myös. Tukea voidaan myöntää rakentamisen yhteydessä myös apevaunuun tai muuhun rehunjakoratkaisuun, joka tulee rakennukseen kiinteästi asennettavan ruokintajärjestelmän sijaan.
Ensi vuonna investointituelle on neljä hakuaikaa, 2.1.−1.2., 11.2.−28.3., 15.4.−16.8. ja 2.9.−18.10. Tukipäätökset pyritään tekemään noin kahden kuukauden kuluessa hakuaikojen päättymisestä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
