Puinnit alkuun hitaasti, syysviljan kylvöt siirtyvät
Lämpösummaa on tänä vuonna kertynyt viime kesiä hitaammin. Viljan tuleentuminen lykkääntyy, ja puinnit ovatkin vasta aivan alkuvaiheessa, Pro Agria Keskusten liiton kasvutilannekatsaus kertoo.Rukiin puinnit päästiin aloittamaan ensimmäisinä Varsinais-Suomessa kaksi viikkoa sitten.
Etelä-Suomen rannikkoalueella, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa rukiista on nyt puitu noin puolet. Muualla puinnit ovat vasta alussa.
Keski-Suomessa rukiin korjuuseen päästään tällä viikolla ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla kahden viikon kuluessa.
Aikaisten syysvehnien puinti on käynnistynyt Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.
Kevätviljakasvustoista vasta pieni osa on ehtinyt tuleentua puintikuntoon. Aikaisten monitahoisten ohrien puintia on aloiteltu viime viikolla Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä, Kymenlaaksossa, Pohjois-Savossa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan rannikkoalueella.
Puintien hidas käynnistyminen siirtää syysviljojen kylvöjä myöhemmäksi. Alat saattavat kutistua suunnitellusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

