Kananmunapakkaamoiden ulosmyyntihinnat nousseet – tuottajahinta laahaa perässä
Munaxin toimitusjohtaja uskoo, että tuotekehityksen avulla kananmunien vienti maailmanmarkkinoille helpottuu.
Kananmunan hinta on noussut viimeisen vuoden aikana. Pakkaamoiden ulosmyyntihinta on kasvanut tuottajahintaa nopeammin. Kaupan marginaali on edelleen ylivoimaisen suuri. Kuva: Jukka PasonenKananmunien tuottajahinta on tilastojen mukaan noussut viimeksi kuluneen vuoden aikana keskimäärin yhdeksän senttiä kilolta.
Virikehäkkimunien kilohinta oli tämän vuoden kesäkuussa 0,89 euroa, lattiamunien 1,09 euroa, ulkomunien 1,42 euroa ja luomumunien 2,68 euroa.
Virikehäkkimunien tuottajahinta nousi vuodessa eniten, noin 7 senttiä kilolta. Luomumunien kilohinta nousi vain sentin ja lattiamunien 2 senttiä.
Samanaikaisesti pakkaamoiden ulosmyyntihinta nousi 1,31 eurosta 1,52 euroon.
Munaxin toimitusjohtajan Janne Torikan mukaan lattiamunien maltilliseen hintakehitykseen on kaksi keskeistä syytä.
"Lattiamunien alhainen hintamuutos johtuu kysynnän ja tuotannon epätasapainosta. Lisäksi tilastoissa lattiamunista erotettiin ulkokanaloiden munien osuus eli keskiarvoa nostava tekijä."
Pakkaamoiden keskimääräistä myyntihinnan nousua selittää Torikan mukaan osaltaan viimesyksyinen hollantilaisia kananmunia koskeva fiproniilikohu.
"Silloin pakkaamoiden myyntihinta nousi hetkellisesti korkeaksi."
Torikan mielestä kananmunien tuottajahinta on tällä hetkellä aivan liian alhainen.
"Tuottajahinnat laahaavat aina perässä. Munaxin osakkaista suurin osa on tuottajia, joten ymmärrämme tilanteen vakavuuden."
Torikka kertoo, että kaikkien maataloustuotteiden tuottajahinnat määräytyvät lopullisesti markkinoilla. Tällä hetkellä kananmunista on ylitarjontaa, mikä osaltaan johtuu kesähelteistä ja kysynnän siirtymisestä muihin tuotteisiin.
"Odotamme kysynnän normalisoituvan ja jatkavan kasvuaan helteiden loputtua. Kananmunien kysyntä on kasvanut jo viidentoista vuoden ajan joka vuosi."
Torikan mukaan Suomessa on kansainvälisesti verrattuna korkea tuottajahinta, minkä vuoksi kuorimunien vienti ulkomaille on haastavaa.
"Kuorimunabisnes on todella kilpailtua. Jos tuottajahintaa aiotaan nostaa, pakkaamoiden ja teollisuuden täytyy kehittää uusia jalosteita, joilla on myös kansainvälistä kysyntää."
Torikan mukaan suomalaisen munan salmonellavapaus tuo jonkin verran lisäarvoa kansainvälisille markkinoille.
Mitä kananmunan tuottajahinnan nostamisen eteen voidaan tehdä?
"Kananmunan kilohinta kaupan hyllyllä on tällä hetkellä todella alhainen. Jalosteita ja vientiä on kehitettävä. Ankaralla työnteolla ja onnistuneella tuotekehityksellä tuottajahinta on mahdollista saada sille kuuluvalle tasolle."
Torikan mukaan Munax on ainoa suomalainen pakkaamo, jolla on omaa tuotekehitystä.
"Omalla tuotekehityksellä kehitämme uusia innovatiivisia tuotteita ja yritämme parantaa omaa tulostamme ja siten myös mahdollistaa aiempaa korkeamman tuottajahinnan."
Munaxin liiketulos on Torikan mukaan noin 3–4 prosenttia liikevaihdosta, joka oli 38 miljoonaa euroa vuonna 2017. Noin 15 prosenttia liikevaihdosta tuli viennistä.
76 prosenttia Munaxin omistuksesta on tällä hetkellä kolmen alkuperäisen tuottaja-omistajan hallussa. 24 prosenttia on tanskalaisessa omistuksessa.
"Ulkomaalaisen omistusosuuden ansiosta pääsy kansainvälisille markkinoille helpottuu."
MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala on sitä mieltä, että kananmunan kuluttajahinta on kohdillaan, mutta kaupan osuus munan hinnasta on liian suuri.
"Tällä hetkellä kaupan marginaali on noin puolet kananmunan myyntihinnasta. Siitä on varaa laittaa 50 senttiä tuottajalle."
"Ei munien pitäminen hyllyssä vaadi noin suurta osuutta hinnasta, varsinkaan kun myyntiaika on kolme viikkoa, eikä tuote vaadi viileää", Rantala kertoo.
Hänen mukaansa myös pakkaamoiden toiminnassa on paljon parantamisen varaa.
"Tällä hetkellä pakkaamot pitävät yllä kevyttä ylituotantoa, mikä polkee kananmunan hintaa."
"Ylituotannon ansiosta pakkaamoilla on aina munia valmiina toimitettavaksi. Tuottaja kärsii tällaisen toiminnan seurauksena."
Rantala ihmettelee sitä, miksi pakkaamoiden ulosmyyntihinta on noussut tuottajahintaa enemmän.
"Tilanne on ollut tuottajalle pitkään haastava. Tuottajan osuus tulonjaosta on aivan liian pieni."
Rantala huomauttaa, että heikon satovuoden vuoksi rehukustannukset nousevat syksyllä, mikä aiheuttaa kananmunantuottajille lisää taloudellisia haasteita.
"Ei munan tuottajahinta voi laahata tällä tavoin pakkaamoiden ulosmyyntihintojen perässä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
