Kasvukausi käynnistyi hitaasti Jämsän Hallissa – "Lumet lähtivät vasta toukokuun alussa"
Maanviljelijä Jussi Reinin kaikki pellot ovat nurmella.Pelloille pääsyä saatiin tänä keväänä odottaa Jämsän Hallissa pitkään ja hartaasti. Huhtikuussa maa oli vielä lumista ja märkää.
"Kun ei tullut sateita, ei lumi poistunut pelloilta viikkokausiin. Vasta toukokuun alussa lumet lähtivät kokonaan", maidontuottaja Jussi Reini kertoo.
Rehunteko Reinin pelloilla käynnistyi viikkoa ennen juhannusta, joka on tavanomaista myöhäisempi ajankohta.
"Rehunteko viivästyi rankkasateiden takia ja sen jälkeen on taas ollut kuivaa. Voi kyllä sanoa, että tämä kasvukausi on käynnistynyt hitaasti ja takkuillen", Reini pohtii.
On kasvukaudessa kuitenkin ollut jotain myönteistäkin, Reini paljastaa.
"Säilörehusato on ollut runsas, paljon suurempi kuin viime vuonna. Aion korjata kaksi monivuotista rehusatoa tänä kesänä. Kolmeakin olisin yrittänyt, jos kasvukauden alku olisi ollut parempi."
Jussi Reinin kaikki 67 peltohehtaaria ovat nurmella.
"Käytetään joko paalirehuksi tai laitumena kaikki. Mitään ei puida", viljelijä sanoo.
Lypsykarjatilalla on 33 lypsävää lehmää. Nuorkarjaa on kaksikymmentä päätä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

