Luomuruuan kysynnän kasvu jatkuu
Luomutuotteiden kysyntä on jatkanut kasvuaan tänä vuonna.
Tammi–kesäkuussa luomuelintarvikkeiden myynnin arvo on lisääntynyt 23 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Pro Luomu ry:n laatima arvio perustuu eri kaupparyhmiltä kerättyihin tietoihin ja Nielsenin kuluttajapaneeliin.
Kasvuvauhti tarkoittaa, että luomutuotannon kasvulle asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa, sanoo toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta.
Luomuketjun yhteinen tavoite on, että Suomen luomumarkkinat kolminkertaistuvat vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen mukainen luomumarkkinoiden arvo olisi 330 miljoonaa euroa.
Kottila muistuttaa, että luomumarkkinoiden kehitykseen vaikuttaa ratkaisevasti tarjonnan lisääntyminen.
Tänä vuonna luomun osuus Suomen peltopinta-alasta nousee 9 prosenttiin. Maa- ja metsätalousministeriö on linjannut tavoitteeksi, että vuonna 2020 luomutuotannossa olisi vähintään viidennes peltopinta-alasta.
Uudeltamaalta Hyvinkäältä maanantaina liikkeelle lähtenyt Lisää luomua -kiertue pysähtyy syksyn ja alkutalven aikana yhteensä kymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea.
Kiertue tuo yhteen luomun alueellisia kehittäjiä ja asiantuntijoita, kaupan ja elintarvikevalmistajien edustajia sekä luomutuotannosta kiinnostuneita viljelijöitä. Myös tuottajajärjestöt ja neuvonta ovat mukana kiertueella.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
