Claasit siirtyvät Danish Agron myyntiin Tanskassa
Hankkijan taannoin ostanut Danish Agro lähtee tosissaan konekauppaan myös Tanskassa. Keväällä perustettu tytäryhtiö Danish Agro Machinery ostaa ruotsalaiselta Lantmannenilta tämän tanskalaisen tytäryhtiön LMB Danmarkin.
Samalla Claasien myynti siirtyy Danish Agrolle.
Ruotsalaisen ATL-verkkkolehden mukaan kauppa tulee voimaan tammikuun alusta, mikäli kilpailuviranomaiset sen hyväksyvät. Kaupasta kerrottiin tiistaina.
Kauppa ei yllättänyt. Danish Agro ja Claas tekivät maaliskuussa Ruotsia, Tanskaa ja Norjaa koskevan yhteistyösopimuksen ja LMB:n osto on jatkoa sille.
LMB on markkinoinut Claaseja Tanskassa vuodesta 1994. Yhtiöllä on 16 työntekijää ja liikevaihto oli viime vuonna lähes 50 miljoonaa euroa.
Suomessa Hankkija ja Y-Agro ovat Danish Agron tytäryhtiöitä. Claasit ovat Suomessa ja Baltiassa Keskon myynnissä.
Danish Agron toimitusjohtajan Christer Junkerin mukaan hankita on tärkeä lenkki, kun Claasille rakennetaan uutta myyntiketjua Tanskassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

