Ranska ja Suomi hieroivat cap-sopua raviradalla
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) tapasi ranskalaiskollegansa sunnuntaina Pariisissa. Yhteinen sävel löytyy ainakin viherryttämisestä ja maitopolitiikasta.PARIISI (MT)
Ranska ja Suomi ajattelevat EU:n maatalousuudistuksesta pitkältä samalla tavalla.
”Suomella ja Ranskalla on maataloudessa paljon samoja tavoitteita, esimerkiksi maitosektorilla ja viherryttämisessä”, Ranskan maatalousministeri Stéphane Le Foll vakuutti tänään Pariisissa. Samaa mieltä on Le Follin suomalaiskollega Jari Koskinen (kok.) ”Enemmän on yhteistä, kuin eroja.”
Ministerit tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa sunnuntaina Vincennesin raviradalla Pariisissa.
Molemmat ministerit kiittelivät Euroopan parlamentin viimeviikkoisia äänestystuloksia.
”Olemme erittäin tyytyväisiä maatalousvaliokunnan näkemyksiin”, itsekin aiemmin meppinä toiminut Le Foll sanoo.
Seuraava etappi EU:n maatalousneuvotteluissa on parin viikon päästä pidettävässä rahoitushuippukokouksessa. EU-rahoista päätettäessä Ranska on perinteisesti pitänyt huolta maatalousbudjetin tasosta.
”Isoja leikkauksia maatalousbudjettiin emme voi hyväksyä”, ministeri painottaa. Ranskalle erityisen tärkeitä ovat maatalouden suorat tuet, joissa se on ylivoimaisesti suurin saaja. Suomelle suhteellisesti merkittävämpiä taas ovat maaseudun kehittämistuet.
”Siinä on pieni painotusero, mutta Ranska ymmärtää maaseudun kehittämistukien tärkeyden Suomelle”, Koskinen vakuuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

