Maatalousyrittäjien työhyvinvointi kohentunut - tilanne silti vakava
Nuoret maatalousyrittäjät viihtyvät työssään muita ikäryhmiä paremmin.Maatalousyrittäjien työhyvinvointi on kohentunut viime vuoteen verrattuna, selviää Kantar TNS Agrin toteuttamasta kyselystä. Vastauksia saatiin yhteensä 4 442 kappaletta. Mela julkaisi asiasta tiedotteen torstaina.
Voimattomuus ja väsymys ovat vastausten perusteella yleisimpiä psyykkisiä oireita. Väsymystä koettiin eniten lypsykarjatiloilla. Psyykkisten oireilujen määrä on kuitenkin vähentynyt viime vuodesta.
Esimerkiksi ärtyneisyyden määrä on laskenut vuodessa kahdeksan prosenttiyksikköä. Myös voimattomuuden ja stressin kokeminen on vähentynyt, vaikka tällä hetkellä vielä noin puolet vastaajista kokee vähintään kohtalaista stressiä.
Erityisesti nuorten maatalousyrittäjien osalta tilanne näyttää hyvältä. Alle 40-vuotiaista vastaajista noin 70 prosenttia ilmoitti kokevansa iloa ja innostusta työssään. 60 prosenttia ilmoitti olevansa tyytyväisiä työhönsä. Muiden ikäryhmien osalta työtyytyväisyys on hieman heikentynyt.
Vastaajista alle 40-vuotiaiden osuus oli noin 14 prosenttia.
Melan työhyvinvointitiimin vetäjän Pirjo Saaren mukaan maatalousyrittäjillä on suurempi riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle kuin muilla ammattiryhmillä.
"Vaikka psyykkinen oireilu on vähentynyt ja stressiä koetaan vähemmän, on henkinen kuormitus edelleen korkealla", Saari toteaa tiedotteessa.
"Myös työkykyarvio on selvästi alhaisempi kuin suomalaisilla keskimäärin."
Saaren mukaan töitä maatalousyrittäjien hyvinvoinnin edistämisessä riittää vielä runsaasti, vaikka suunta on hyvä.
Kyselyn tulokset otetaan Melassa vastaan hyvillä mielin.
"Toimintaympäristö ei ole vuoden takaisesta paljoa muuttunut, joten siinä mielessä positiivisuuden kasvu on ehkä jopa hieman yllättävää", Saari toteaa.
Mela kerää vuosittain tietoa maatalousyrittäjien työhyvinvoinnista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


