Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Opiskelu onnistuu vaikka kotona keinutuolissa tai ruokaa laittaen – "Multitaskaus ei ole suotavaa, mutta joskus on vaan pakko"

    Verkko-opinnot mahdollistavat itsensä kehittämisen ilman muuttoa tai jatkuvaa matkustamista, kertovat etäopiskelijat Suvi Myller, Annaelina Kotilainen ja Maija Rapola.
    Suvi Myller valmistuu pian agrologiksi. Kotoaan Joensuun Kiihtelysvaarasta hän on käynyt neljän vuoden aikana opiskelupaikkakunnallaan Iisalmessa vain muutaman kerran. Perheen nuorimmaisella ei ole vielä nimeä.
    Suvi Myller valmistuu pian agrologiksi. Kotoaan Joensuun Kiihtelysvaarasta hän on käynyt neljän vuoden aikana opiskelupaikkakunnallaan Iisalmessa vain muutaman kerran. Perheen nuorimmaisella ei ole vielä nimeä. Kuva: Lari Lievonen

    Opiskelu vaatii nykyisin yhä harvemmin jatkuvaa läsnäoloa tai muuttamista opiskelupaikkakunnalle. Luentoja voi seurata verkossa, missä myös ryhmätöiden teko onnistuu sujuvasti. Aina koneen ääressäkään ei tarvitse olla tiettyyn aikaan, vaan luentotallenteen voi avata vaikka vasta lasten mentyä nukkumaan.

    Näin tekee esimerkiksi neljättä vuotta Savonia ammattikorkeakoulussa agrologiksi opiskeleva 35-vuotias Suvi Myller.

    "Läsnäoloa Iisalmessa vaativia päiviä on tähän mennessä ollut yhteensä viisi", Joensuun Kiihtelysvaarassa asuva kolmen lapsen äiti kertoo. Hänen tavoitteenaan on valmistua tänä keväänä, mikäli nyt parin kuukauden ikäinen vauva ei venytä suunnitelmaa.

    "Pyrin rytmittämään opinnot arkipäiville niin, että teen eniten keskittymistä vaativat jutut lasten ollessa koulussa tai päiväunilla. Palautuspäivämäärien lähestyessä illat ja viikonloputkin on käytössä."

    Välillä Myller laittaa ruokaa ja tekee kotitöitä kuulokkeet päässä. "Multitaskaus ei ole suotavaa, mutta joskus on vaan pakko."

    Lapinlahdella asuva Annaelina Kotilainen nauttii verkko-opiskelun tuomasta joustavuudesta. "On ihan mahtavaa, miten paljon etäopiskelu on helpottunut viime vuosina. Verkossa pystyy tekemään todella paljon."
    Lapinlahdella asuva Annaelina Kotilainen nauttii verkko-opiskelun tuomasta joustavuudesta. "On ihan mahtavaa, miten paljon etäopiskelu on helpottunut viime vuosina. Verkossa pystyy tekemään todella paljon." Kuva: Pentti Vänskä

    Seminologina ja lomittajana työskennellyt osa-aikainen maatalousyrittäjä ehti haaveilla opinnoista monta vuotta, kunnes Iisalmessa toimiva Savonia tarjosi etäopiskelumahdollisuutta Pohjois-Karjalaan. Ensimmäisenä vuona luennoille kokoonnuttiin kuukausittain Joensuuhun, sitten osallistuminen kotoa käsin tuli mahdolliseksi.

    Tehtävät löytyvät verkkoympäristöstä, jonne ne myös palautetaan. Työskentely on helppo rytmittää omaan elämään sopivaksi, ja harjoittelupaikat sekä alaan liittyvät vierailukohteet ovat löytyneet sopivan läheltä.

    "Nykyisin tutun ryhmän kanssa pidetään yhteyttä lähinnä whatsapilla", Myller kertoo.

    Opintojen ohessa hän on pystynyt hoitamaan sivutoimisesti myös maatilaansa.

    Savonia saa etäopiskelijalta kiitosta. "Kaikki on hoidettu tosi hyvin ja opetus on laadukasta. On hienoa, että myös aikuisena, kun on lapsia ja työt, pystyy opiskelemaan ja kehittämään itseään. Motivaatio on tosi kova, kun on vihdoin päässyt opiskelemaan."

    Ainut negatiivinen puoli etäopinnoissa on yksinäisyys. "Tämä ei ole yhtä yhteisöllistä kuin perinteinen opiskelu. Itsekuria on oltava, että tulee hommat tehtyä."

    Lapinlahtelainen maatalousyrittäjä Annaelina Kotilainen opiskelee tuotantotalouden insinööriksi lammastilan hoitamisen ohella.
    Lapinlahtelainen maatalousyrittäjä Annaelina Kotilainen opiskelee tuotantotalouden insinööriksi lammastilan hoitamisen ohella. Kuva: Pentti Vänskä

    "Suomalainen lammastalous voisi hyötyä pitkäjänteisestä tuotantosuunnittelusta", arvioi maatalousyrittäjä Annaelina Kotilainen listatessaan syitä ryhtyä opiskelemaan tuotantotalouden insinööriksi lammastilan hoitamisen ohella.

    "Olen ollut aina kiinnostunut prosesseista, ja haluan korkeakoulututkinnon", hän jatkaa.

    Yksi tärkeimpiä syitä opintojen aloittamiseen oli myös mahdollisuus sovittaa opinnot yhteen kotieläintilan ja perheen arjen kanssa. Kotilainen osallistuu luennoille kahtena päivänä viikossa. Pääasiassa se onnistuu kotoa Lapinlahdelta, vaikka oppilaitos Centria ammattikorkeakoulu sijaitsee Ylivieskassa.

    "Syksyn aikana taisin käydä siellä kerran, viime keväänä useammin. On ihan mahtavaa, miten paljon etäopiskelu on helpottunut viime vuosina. Verkossa pystyy tekemään todella paljon. Yhteydet toimivat hyvin ja verkossa voi työskennellä myös pienryhminä sujuvasti."

    Kotilaisella on 14- ja 12-vuotiaat pojat sekä aviomies. Heiltä hän kysyy puolen vuoden välein, vieläkö opintoja sopii jatkaa. "Tähän asti he ovat sen kestäneet. Onhan tämä vähän hullu paketti, ja vaatii puolisolta venymistä, mutta pitäähän ihmisellä olla harrastuksia", Kotilainen naurahtaa.

    Suunnitelmiin ei opinnoista huolimatta kuulu alan vaihtaminen. "En tiedä parempaa hommaa kuin maanviljely ja lammastalous."

    Maija Rapola opiskelee sosionomiksi verkko-opintokokonaisuudessa. "Aloitin jo toissa syksynä alan polkuopinnot, mutta iltaopinnot söivät liikaa kotiaikaa, ne eivät sovi yksinhuoltajalle."
    Maija Rapola opiskelee sosionomiksi verkko-opintokokonaisuudessa. "Aloitin jo toissa syksynä alan polkuopinnot, mutta iltaopinnot söivät liikaa kotiaikaa, ne eivät sovi yksinhuoltajalle." 

    Verkko-opintoja tarjotaan yhä useammalla alalla. Uudessa LAB ammattikorkeakoulussa alkoi tänä vuonna sosionomikoulutus, joka toteutetaan harjoitteluja lukuun ottamatta kokonaan verkossa.

    Alaa olkapäävaivojen vuoksi vaihtava suurtalouskokki Maija Rapola tarttui heti mahdollisuuteen. "Halusin ihmisläheiseen työhön, sillä varsinkin eriarvoistaminen saa minut näkemään punaista. Aloitin jo toissa syksynä alan polkuopinnot, mutta iltaopinnot söivät liikaa kotiaikaa, ne eivät sovi yksinhuoltajalle", hän kertoo.

    Lasten hyvien koulujärjestelyjen vuoksi myöskään opintojen perässä muuttaminen ei ollut vaihtoehto. Verkossa opiskelun Rapola pystyy yhdistämään työhönsä henkilökohtaisena avustajana.

    Tietotekniikka oli hänelle ennakkoon kauhistus, joka osoittautui pian turhaksi. "Kirjautumiset ja muut ovat erittäin yksinkertaisia, verkko-opinnoissa pärjää kyllä, vaikka ei olisi ollut tietotekniikan kanssa juurikaan tekemisissä."

    Se, mikä vielä epäilyttää, on kasvotusten tapahtuvien kontaktien puuttuminen. "Tämä on työ, jossa tarvitaan taitoja toimia ihmisten kanssa. Syntyykö niitä tarpeeksi, jos koko tutkinnon voi suorittaa vaikka kotona ilman housuja", Rapola pohtii.

    Vuorovaikutustaitojen kehittyminen on otettu huomioon myös verkkotutkinnossa, vakuuttaa Rapolan ryhmän tiimivalmentaja Minna Markkanen LAB ammattikorkeakoulusta.

    "Taitoja kehittävät muun muassa tiimioppiminen, työelämäläheiset tehtävät, harjoittelut alan työpaikoilla sekä verkkotyöpajat ja työelämämentoreiden tuki", Markkanen kertoo.

    Verkko-opintoihin hakeutuu Markkasen mukaan ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Joukossa on esimerkiksi pienten lasten vanhempia.

    "Moni tekee töitä opintojen ohessa, muutamat ovat opintovapaalla. Muutamille verkkotutkinto on ollut ainoa mahdollisuus opiskella esimerkiksi taloudellisen tilanteen vuoksi."

    Opiskelu edellyttää itseohjautuvuutta sekä aikataulujen hallintaa. Lisäksi opiskelijalla täytyy olla toimiva nettiyhteys, kamera ja kuulokkeet, Markkanen listaa.

    "Se, että olisi vahvat digitaaliset taidot jo hakeutumisvaiheessa, ei ole näkynyt opiskelumuodon valinnassa. Monet jännittivät aluksi opiskelua verkossa, mutta opiskelu on sujunut kaikilta erinomaisesti. Opiskelu verkossa tuottaa myös uusia tulevaisuuden taitoja, joita tarvitaan digitalisoituvassa työelämässä."