Tuomarivirhe pilasi Itälehdon mitalihaaveet MM-kynnöissä
Suomalaisen katsottiin kyntäneen erittäin matalaan, mutta tarkastuksessa siitä ei löydetty merkkejä. Pisteitä ei kuitenkaan korjattu.
Jarmo Itälehto oli tyytyväinen nurmikynnön avaukseen. Pisteitä kertyi toiseksi eniten. Kuva: Ismo NäkkiMitalin syrjässä kiinni ollut Marko Itälehto ei ollut uskoa silmiään, kun MM-kyntöjen toisen päivän, nurmikynnön, tulokset tulivat julki sunnuntaina illalla. Itälehdon pisteitä oli vähennetty raskaasti liian matalasta kynnöstä ja kyntäjä putosi listalla 13:ksi.
Pistevähennys oli niin suuri, 24 pistettä, että sen mukaan Itälehdon olisi pitänyt kyntää 12–14 senttiin, kun tavoite oli 17 senttiä. Tulos ei voi pitää paikkansa, Itälehdon kohtelusta äkämystynyt Ismo Näkki SM Kynnöstä toteaa.
Näkki kävi tanskalaisten kanssa katsomassa Itälehdon lohkon tulosten julkistamisen jälkeen, eikä viitteitä liian matalasta kynnöstä löydetty. Viilut olivat huippuluokkaa. Useiden senttien alitus kyntösyvyydessä on niin iso, että se näkyisi väistämättä työjäljessä.
Näkki otti asian esiin maanantaina tuomarineuvostossa, joka myönsi virheen, mutta pisteitä ei enää jälkikäteen korjattu.
Itälehto oli avauspäivän jälkeen viidentenä ja nurmiosuudella hän oli kiinni pronssissa, mutta pistemenetys pudotti hänet 10 pykälää alaspäin. Yhteispisteissä Itälehto oli yhdeksäs. Ilman syvyyssakkoa hän olisi yltänyt neljänneksi.
Paluuauroissa kyntänyt Markku Kivioja onnistui tyydyttävästi, avauspäivä tuotti 21. sijan ja nurmiosuudella hän oli 19. samoin yhteispisteissä.
Sarka-aurojen sarjan mestariksi kynti irlantilainen Eamonn Tracey reilulla erolla kilpailun yllättäjään ranskalaiseen Thomas Debesiin. Kolmas oli Ian Woolley Uudesta Seelannista.
Samassa sarjassa oli mukana myös MM-kisojen nuorin osallistuja, yhdysvaltalainen Hailey Gruber, joka selvisi urakasta erinomaisesti sijoittuen kuudenneksi. Gruber täytti muutama päivä ennen kilpailuja 16 vuotta. Gruberin isä Gene voitti vuosi sitten maailmanmestaruuden Keniassa. Saksassa hän oli tyttärensä valmentajana.
Paluuaurojen ykkönen oli Thomas Cochrane Pohjois-Irlannista ennen irlantilaista John Whelania. Pronssi matkasi Sveitsiin Marco Angstin mukana.
Ensi vuonna kynnön maailmanmestaruuksista kilpaillaan Gruberien kotimaisemissa Minnesotassa Yhdysvalloissa, aivan Kanadan rajan tuntumassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

