Kaleva: 160 lammasta oli joutua hukkumisvaaraan
Rauli-myrsky nostatti Pohjois-Pohjanmaalla meriveden niin korkealle, että pelastuslaitos jouduttiin kutsumaan lampaiden laidunalueelleMyrskytuulet nostattivat meriveden lampaiden laidunalueelle Limingan Rantakurvissa lauantai-iltana, uutisoi Kaleva.
Oulun hätäkeskus sai soiton asiasta lampaiden omistajalta noin kahdeksan aikaan illalla.
Pelastuslaitoksen mukaan kaikki lampaat saatiin ohjattua kuivemmalle maalle. Operaatio kesti noin kolme tuntia.
"Eläimet saatiin kerättyä tilapäisaitaukseen ja palokunta poistui paikalta", kertoo päivystävä palomestari Arssi Heiskanen.
Lampaiden siirtämiseen osallistui kolme pelastuslaitoksen yksikköä.
"Ei ollut ketarat pystyssä yksikään", Heiskanen sanoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


