Hankkija toi markkinoille uuden luomulannoitteen
Raaka-aineena on hygienisoitu kananlanta.Hankkija on tuonut valikoimiinsa uuden orgaanisen lannoitteen.
Hankkijan Luomulannoitteen valmistaja on oripääläinen Farmimuna Oy. Yhtiön tilalla tuotetaan kananmunia ja lanta saadaan tilan omasta kanalasta.
Lannoitteen valmistuksessa kananlanta hygienisoidaan. Se prosessoidaan kovaksi rakeeksi, jonka levittäminen onnistuu pintalevittimellä, paineavusteisella kylvölannoittimella tai lannan tarkkuuslevittimellä.
Toimivuutta perinteisissä kylvölannoittimissa testataan tänä vuonna, Hankkijalta kerrotaan.
Lannoitteen valmistuksessa hyödynnetään tarvittaessa konsentroitua perunan solunestettä, josta tuotteeseen saadaan lisää kaliumia.
Tuotteen NPK-ravinnesuhde on 3-1-3. Se sisältää myös hivenravinteita.
Lannoite on pakattu 800 litran suursäkkeihin, joiden paino on keskimäärin 590 kiloa.
Toimitukset alkavat helmikuussa.
Luomutuotantoon soveltuvia lannoitteita on markkinoilla melko vähän.
"Olemme Hankkijalla todella tyytyväisiä, että meillä on nyt tarjota luomuviljan tuottajille lannoite, joka on käytettävyydeltään ja raaka-ainepohjaltaan kestävällä pohjalla myös tulevaisuutta ajatellen", sanoo myyntipäällikkö Jukka Heinonen.
Lannoitteella uskotaan olevan jatkossa kova kysyntä myös erikoiskasvituotannossa. Luomuna tuotettujen mansikoiden ja muiden puutarhakasvien menekki on vahvassa kasvussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


