Länsi-Savo: Lähiteurastamolle löytyi tilat Pieksämäellä
Viking Geneticsin tyhjilleen jääneestä sonniasemasta tehtiin alustavasti kaupat torstaina.Pieksämäelle kaavaillulle lähiteurastamolle löytyi toimitilat entiseltä Pyhityn sonniasemalta, Länsi-Savo kertoi torstaina.
Lehden mukaan Viking Genetics Finland myy omistamansa tilat osuuskunta Savon Kestävä Kehitykselle.
Aiesopimus allekirjoitettiin torstaina ja lopulliset kaupat pitää tehdä kesän aikana. Kauppahinta on puoli miljoonaa euroa.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi osuuskuntamuotoisen lähiteurastamon perustamisesta Pieksämäelle marraskuussa. Sopivia toimitiloja etsittiin.
Kiinteistöyhtiössä on neljä osakasta, joista osuuskunta Lähiteurastamo Sakke on merkittävin. sanoo hallituksen puheenjohtaja Peter Hartwig.
Osuuskunnassa on 26 jäsentä. Lähiteurastamo tulee keskittymään rotueläimiin. Nautojen lisäksi tullaan teurastamaan lampaita ja hevosia.
Sonniasema jäi tyhjilleen Viking Geneticsin siirrettyä eläimet Hollolaan. Kiinteistöllä on kaksi navettaa, korjaamotilat, toimistorakennus, pesuhalli ja lämpökeskus. Lämmintä tilaa on liki hehtaari.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
