Lhp-nurmi ei nollaakaan lohkon nurmivuosia
Ympäristökorvauksen mukainen nurmi ei enää nollaa nurmivuosien laskentaa viherryttämistuen pysyvien nurmien toimenpiteessä.
Näin ollen nurmi voi jatkossa muuttua pysyväksi jo heti ympäristökorvausnurmen jälkeisenä vuonna, jos se on edelleen nurmena ja kyse on lohkon kuudennesta nurmivuodesta.
Tähänastisen kansallisen tulkinnan mukaan ympäristökorvausnurmen katsottiin katkaisevan nurmivuosien laskennan.
Ympäristökorvausnurmia ovat muun muassa luonnonhoitopeltonurmet, suojavyöhykenurmet, viherlannoitusnurmet ja monivuotiset ympäristönurmet.
Muutos johtuu EU:n komission viime viikolla antamasta työasiakirjasta, jolla se ohjaa jäsenmaiden viherryttämistuen ehtoja koskevia tulkintoja.
Komissio ei ole tähän mennessä antanut tulkintaa ohjaavaa työasiakirjaa pysyvistä nurmista eikä myöskään edellisen ohjelmakauden pysyvistä laitumista, kertoo erikoissuunnittelija Raija Kangassalo Maaseutuvirastosta.
Suomen tulkinta tehtiin Kangassalon mukaan EU-asetustekstien pohjalta, mutta komissio antoi nyt työasiakirjassa erilaisen tulkinnan.
Koska komission nyt ilmoittama ohje eroaa Suomessa tehdystä tulkinnasta nurmivuosien laskennasta, Suomen on muutettava nurmivuosien laskentatapaa komission vaatimuksen mukaiseksi, Kangassalo kertoo.
Jatkossakaan kasvulohkolle ei kerry nurmivuosia sinä aikana, kun niillä on ympäristökorvauksen mukainen nurmi. Sen jälkeen nurmivuosien laskentaa jatketaan siitä, mihin se ennen ympäristökorvausnurmivuosia keskeytyi.
Kangassalon mukaan työasiakirjassa näiden vuosien mainitaan nimenomaan ”jäädyttävän” laskennan, ei ”nollaavan”, kuten Suomen oma tulkinta on ollut.
Komission työasiakirjassa on Suomen kannalta kuitenkin myös kaksi myönteistä muutosta, Kangassalo toteaa. Jatkossa siementuotantonurmia ei lasketa mukaan pysyvän nurmen alaan eikä puhdasta apilakasvustoa katsota nurmeksi.
Suomi ja useat muut EU:n jäsenmaat ovat tehneet komissiolle ehdotuksia pysyvän nurmen sääntöjen muuttamisesta ja jopa vaatineet sen poistamista. Näitä maatalouspolitiikan yksinkertaistamisehdotuksia aletaan käsitellä EU:ssa yksityiskohtaisesti viimeistään ensi vuoden keväällä.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
