Farmarissa torjutaan eläintauteja tupla-aidoin
Farmarin kotieläinosastolla sikojen karsinat eristetään tupla-aidoilla afrikkalaisen sikaruton varalta. Lintuinfluenssa-tilannetta seurataan.
Vuonna 2000 Seinäjoen Farmari-näyttelyssä afrikkalaisesta sikarutosta ei ollut uhkaa. Kuva: Markku VuorikariNäillä näkymin Farmari-näyttelyssä on aikaisempia näyttelyitä pienemmät sika- ja siipikarjaosastot.
”Afrikkalainen sikarutto on sikaosaston yksi kantava teema. Valitettavasti asia on niin tärkeä, että sitä on hyvä tuoda kaikkien näyttelykävijöiden tietoon”, sanoo Pro Agria Etelä-Pohjanmaan ja Seinäjoen kaupungin terveydenhuoltoeläinlääkäri Seija Perasto. Hän toimii näyttelyeläinlääkärinä Farmarissa.
Sikaosastolla on tällä kertaa todennäköisesti kuusi karsinaa. Näyttelyssä olleet siat eivät enää palaa tuotantoeläinsikalaan mahdollisten tautiriskien takia.
”Karsinat eristetään tupla-aidoilla, koska sellainen vaaditaan ulkoilevilta sioilta. Idea on, että näin estetään mahdolliset kontaktit luonnonvaraisiin eläimiin kuten villisikoihin, jotka jossakin päin Suomea voisivat toimia mahdollisina afrikkalaisen sikaruton tartuttajina”, Perasto kertoo.
Aitojen toivotaan myös estävän mahdollisten ruuantähteiden antamista sioille. Esimerkiksi ulkomaalaisella sikaruttoviruksella saastunut liha voisi levittää tautia.
Tänä vuonna siat eivät esiinny kehässä, vaan ne ovat karsinassaan koko ajan.
Siipikarjaa Farmariin on tulossa muutama parvi, jos lintuinfluenssatilanne ei muutu nykyisestä.
”Myöskään tuotantosiipikarja ei enää palaa tuotantoeläintiloille. Harrastajaparvet voivat palata, mutta omistajat tietävät mahdolliset riskit. Harrastajaparvet ovat todella pieniä verrattuna tuotantoeläinparviin.”
”Sekä afrikkalaisen sikaruton että lintuinfluenssan suhteen seuraamme tilannetta. Toimimme sen mukaan, miltä tilanne näyttää. Tarvittaessa jätämme nämä eläinlajit pois, jos lähialueelle tulee tautitapauksia ja joudumme rajoitusvyöhykkeelle”, Perasto kertoi toukokuussa.
Kaikilta näyttelyyn tulevilta eläimiltä edellytetään negatiivista salmonellatulosta. Naudoilta lisäksi edellytetään kuulumista M. bovis -vastusohjelman A-tasolle eli tutkitusti vähäriskiselle tasolle.
”Yleisesti ottaen tarttuvat taudit huomioidaan suurella tärkeydellä tämän päivän kotieläintuotannossa ja näyttelyissä erityisesti.”
”Noudatamme Eläinten terveys ETT:n ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran antamia ohjeita kaikkien eläinlajien osalta”, Perasto sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
