Luomutuotanto kiinnostaa sikatiloja
Lihantuotannon pitkään jatkunut vaikea tilanne on saanut myös isoja sikatiloja harkitsemaan vakavasti luomutuotantoon siirtymistä.Hankkija-Maatalouden luomuviljakaupasta vastaavalle osastopäällikkö Terhi Kujalalle asia on tuttu. Siirtyvät tilat olisivat aluksi ostoviljan varassa, mikä kasvattaisi merkittävästi luomurehujen ja -rehuviljan tarvetta Suomessa. ”Silloin puhutaan isoista viljamääristä.”
Tähän asti Hankkija-Maatalous on välittänyt luomukotieläintiloille vain kotimaista rehua, mutta mikäli isoja sikatiloja siirtyisi luomuun, olisi turvauduttava osaksi ulkomaantuontiin. Esimerkiksi tasalaatuista rehuohraa ei ole Suomessa luomuna tarpeeksi tarjolla.
Luomuviljan kauppa alkanut mukavasti
Kujala on tyytyväinen Hankkija-Maatalouden luomuviljakaupan käynnistymiseen.
Kauran, vehnän, herneen ja härkäpavun tarjontaa on ollut luomussa riittävästi kysyntään nähden, mutta luomurukiille ja -ohralle kysyntää olisi enemmän kuin pystytään tarjoamaan.
Kotieläintilojen palvelua varmistaakseen Hankkija-Maatalous pyrkii tekemään tuotantosopimuksia viljelijöiden kanssa, mutta ostaa jatkuvasti viljaa myös sopimusten ulkopuolelta. Valmiita luomurehuja tuodaan Tanskasta, missä ne valmistaa DLG.
Pääasiassa luomuvilja myydään kotimaahan, mutta kauralle pidetään myös vientiovea avoinna, jotta kasvanut tuotanto saadaan myytyä, Kujala kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

