Jalostus siirtää rehumaissin pohjoisrajaa
HÄMEENLINNA (MT)
”Maissia on tietysti Suomessa todella vähän. Mutta jostain täytyy aina aloittaa”, sanoo maissia jalostavan Limagrain-yhtiön edustaja Ole Schmidt.
Schmidt vieraili Loukasten tilalla viime torstaina Boreal Kasvinjalostus Oy:n järjestämässä pellonpiennarpäivässä.
Limagrain on yksi Borealin vähemmistöomistajista ja Euroopan suurin rehumaissin jalostaja.
Yksi Limagrainin seitsemästä jalostusohjelmasta tuottaa lajikkeita maissin pohjoisia reuna-alueita eli Ruotsia, Tanskaa, Hollantia, Pohjois-Saksaa ja Britanniaa varten.
Jalostus on edennyt niin pitkälle, että varhaisimmat maissilajikkeet ovat jopa liian varhaisia Tanskan oloihin.
Rehumaissin viljely alkoi Tanskassa 1970-luvulla ja on nykyisin maassa lypsykarjan tärkein rehukasvi.
Schmidtin mukaan ilmastonmuutoksellakin on merkitystä, mutta jalostus on ollut ilmaston lämpenemistä tärkeämpi tekijä maissin menestymisessä yhä pohjoisempana.
Schmidt suosittelee rehumaissista kiinnostuneita suomalaisia aloittamaan pienillä pinta-aloilla ja tekemään viljelytoimet mahdollisimman tarkkaan.
”Siemenkauppiaana minun ei pitäisi sanoa näin, mutta Suomen oloissa yksi tapa parantaa oloja on alentaa kylvötiheyttä.”
Schmidt kehottaa kokeilemaan aluksi 80 000 kasvilla hehtaaria kohti.
Sopivan tiheyden saavuttamiseksi maissi pitää kylvää tarkkuuskylvökoneella. Liian tiheässä kasvavien kasvien tähkät eivät kypsy kunnolla, vaikka varsi kasvaisikin komeasti.
HENRIK SCHÄFER
Kannattaa
kokeilla 80 000 kasvilla
hehtaaria kohti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
