Ukrainassa kylvetty yli 2,5 miljoonaa hehtaaria syysviljoja
Ukrainassa oli syyskuun loppuun mennessä kylvetty syysviljoja enemmän kuin koko Suomen viljelyala. Suurimman osan muodostaa syysvehnä.
63 prosenttia Ukrainan vehnästä, ohrasta ja herneestä oli korjattu syyskuun lopulla. Kuvituskuva. Kuva: Uolevi OristoSyyskuun loppuun mennessä Ukrainassa oli kylvetty yli 2,5 miljoonaa hehtaaria syysviljoja.
Asiasta kertoo maan taloudesta, ympäristöstä ja maataloudesta vastaava ministeriö tiedotteessaan.
Vertailun vuoksi koko Suomen viljelyala oli viime vuonna Luonnonvarakeskuksen mukaan hieman alle kaksi miljoonaa hehtaaria.
Eniten Ukrainassa on kylvetty syysvehnää, noin 1,4 miljoonaa hehtaaria. Syysöljykasveja on kylvetty noin 940 000 hehtaaria, syysohraa 97 000 hehtaaria ja ruista 38 000 hehtaaria.
Ministeriö tiedotti aiemmin, että 26. syyskuuta mennessä ukrainalaiset viljelijät olivat korjanneet yhteensä yli 30 tuhatta tonnia vehnää, ohraa ja hernettä 7,2 miljoonalta hehtaarilta. Se on ministeriön mukaan 63 prosenttia kyseisten kasvien viljelyaloista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





