
Joet tulvivat Pohjanmaalla - "Pellolle ei asiaa moneen päivään"
Pohjalaismaakunnissa jokien virtaamat ovat kääntymässä laskuun, mutta se ei heti tuo helpotusta vetisille viljapelloille.
Isokyröläisen maitotilallisen Tommi Laineen pellot lainehtivat. Vasta kaksi viikkoa sitten samasta paikasta korjattiin säilörehua. Kuva: Jyrki Johannes TervoElokuun puolivälin kesätulvan tulvahuippu ajoittui tiistaille, Etelä-Pohjanmaan elykeskus tiedottaa.
Esimerkiksi Närpiönjoki virtasi tiistai-aamuna kuuden aikaan suurimmillaan noin 170 kuutiometriä sekunnissa.
Elykeskuksen mukaan virtaama vastaa keskimäärin noin kerran 15 vuodessa toistuvaa tulvatilannetta Närpiönjoella. Havainto on koko havaintohistorian neljänneksi suurin.
Muidenkin Pohjanmaan jokien virtaamat ylittivät keskimääräisten vuosittaisten kevättulvavirtaamien tasot. Tulvavesien alla on edelleen muun muassa teitä ja viljapeltoja. Paikoin on myös kellareita ja ulkorakennuksia kastunut.
"Nyt näyttää siltä, että nousu on pysähtynyt. Jos ei tule sateita, vedenkorkeus kääntyy laskuun", johtava vesitalousasiantuntija Sari Yli-Mannila Etelä-Pohjanmaan elykeskuksesta toteaa.
Maanviljelijä Tommi Laine Isostakyröstä kertoo, että maanantaiaamuna sadetta oli vuorokauden aikana kertynyt 80 millimetriä.
"Pelloille ei ole asiaa moneen päivään", hän tuskailee. Sateet ovat myös lakoonnuttaneet viljaa.
Nurmea, ohraa ja kauraa kasvattava Laine ei ollut vielä ehtinyt aloittaa viljojen puinteja, mutta nyt aloitus siirtyy ainakin viikolla. Kolmas säilörehusato on kasvamassa.
"Sateet saisivat loppua heti. Katastrofi tai ainakin aika huono sato tulee, jos vielä sataa."
Viljapeltoja voi hänen arvionsa mukaan jäädä kokonaan puimattakin.
Viljelijät toivovat perättäisiä, tuulisia poutapäiviä, jotta kasvustot kuivuisivat.
Timo Ikola Isostakyröstä kasvattaa pääasiassa kauraa elintarviketeollisuudelle. Hän murehtii sadon laatua.
"Kuluttajia ei houkuta kaurasuurimot, jos ne ovat ruman värisiä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

