Viljelijöille tarvitaan toimivia kannusteita sitomaan hiiltä maaperään – "pidetään pelto vihreänä ympäri vuoden"

Kasvipeitteisyyden lisääminen on yksi maaperän hiilensidonnan avaimista. Kuva on viime marraskuulta Myrskylästä. Kuva: Kari Salonen

Hiilensidonnan kannusteet ja turvepellot puhuttivat eduskunnassa, kun maa- ja metsätalous- ja ympäristövaliokunnat perehtyivät yhteisessä seminaarissa maaperän hiilensidontaan.

EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa (cap) on liikkumavaraa, kunhan sitä päätetään kansallisesti käyttää, tähdensivät tutkijat kansanedustajille.

Capin ehdollisuus hyvistä käytännöistä on voimakas vipu, sanoi Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija ja maanviljelijä Tuomas Mattila.

Maan suojaaminen kasvipeitteisyydellä eroosiolta toimii samalla tehokkaana hiilensidontana, kun siihen yhdistetään kerääjäkasveja ja pidennetään kasvien yhteyttämiseen käyttämää aikaa pelloilla.

"Pelto voitaisiin pitää vihreänä ympäri vuoden, ja viljelijälle maksettaisiin siitä. Sen sijaan capissa on yksityiskohtaisia vaatimuksia siitä, montako kertaa lohkolla saa ajaa ja mitä tehdä."

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Jyrki Niemi oli samoilla linjoilla ehdollisten toimien lisäämisestä, kunhan muistetaan myös kustannusten lisääntyminen tiloilla.

"Kun meillä on nyt maataloudessa muutenkin taloudellinen ahdinko ja toisaalta tuet ovat suhteellisen korkeita ja hehtaarisidonnaisia, tästä voi aiheutua hankalasti ratkottava ristiriita", hän kommentoi.

Maatalouden hiilipäästöt ovat Suomessa muutoin laskeneet tällä vuosituhannella, mutta turvemailta ne ovat nousseet. Ne siis syövät sitä myönteistä kehitystä, jota muutoin tapahtuu.

Tutkimusprofessori Kristiina Regina Lukesta totesi, että tässä on vaikea haaste, sillä elinvoimaiset, kehittyvät tilat sijaitsevat turvevaltaisella alueella.

Regina keskittäisi panokset kasvupeitteisyyden ja maan kasvukunnon kohentamiseen. Paljon saavutettaisiin jo sillä, kun vajaatuottoiset turvemaat, jotka eivät ole aktiivisessa ruuan- ja rehuntuotannossa, eivät enää toimisi hiilen päästäjinä.

”Niiden tuottokyky on alentunut, eikä mikään kannusta poistamaan niitä käytöstä.”

Regina huomautti, että capin seitsemän vuoden kausi on liian lyhyt turvemaiden tilanteen ratkaisemiseen vaan tarvittaisiin pitkäjänteisiä linjauksia.

Seminaarissa puhunut professori Jean-Francois Soussana Ranskan maatalous- ja ruuantuotannon tutkimuslaitoksesta (INRA) katsoi, että jos turvemaat ovatkin Suomelle yksi haaste hiilensidonnan kannalta, myös mahdollisuuksia sen ratkomiseen löytyy

”Tutkimuksen ja viljelijöiden verkostot, joita teillä jo on, ovat tärkeitä. Viljelijät tarvitsevat tietoa ja neuvontaa sekä myös taloudellisia kannusteita”, Soussana sanoi.

Hän on yksi kansainvälisen IPCC-raportin maankäyttöä koskevan osan tutkijoista ja niin sanotun 4 per 1000 -aloitteen perustajista. Tutkijoiden keskuudessa syntynyt aloite tähtää maaperän hiilensidonnan nostamiseen.

Soussana huomautti, että kannusteiden tehokkaaseen kohdentamiseen tarvitaan myös tutkimustietoon perustuvaa seurantaa.

Todentamisen välttämättömyydestä puhui myös Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Liski.

Hiilensidonnan lisääminen ei onnistu niin, että hyvää toivoen teemme capissa jotain toimia. Mutta jos meillä ei ole keinoja todentaa muutosta ja myös sen pysyvyyttä, emme saavuta Pariisin sopimuksen sitoumuksia, hän painotti.

IL on mukana kahdella mittauspaikalla. Pellot sijaitsevat Paraisilla sekä Ruukissa.

”Ymmärrämme riittävästi hiilenkierrosta, jotta laskurista voidaan tehdä ensimmäinen versio. Se ei taatusti laske niin hyvin kuin haluttaisiin. Mutta sitten sitä voidaan parantaa.”

Ensimmäinen versio otetaan koekäyttöön jo ensi vuonna.

SLC:n asiamies Rikard Korkman nosti esiin tiloilla jo tehtävän työn maaperän kasvukunnon eteen. Hän pohdiskeli peltojen viljavuusnäytteistä saatavien multaisuusarviointien käyttöä hiilensidonnan seurantaan.

Yrityksen roolin hiilensidonnassa toi esiin St1:n kehitysjohtaja Jukka Hietanen.

”Yhtiömme näkemyksen mukaan poliitikkojen pitäisi velvoittaa yrityksiä enemmän siihen, että myös ne osallistuvat ilmakehän hiilidioksidin sitomiseen maaperään. Samalla myös keinot olisivat laajempia kuin vain maatalouden panos.”

Hän piti viljelijöiden kannustimia tarpeellisina muutoksen vauhdittamiseen. ”Mutta jollain aikavälillä olisi suotava, jos rahoitus viljelijöiden tekemään hiilensidontaan tulisi osaksi yrityksiltä eikä vain valtioiden budjetista.”

Liski totesi, että yritysten ja kansalaisten kompensointiin maksama rahoitus on hyvin tärkeää.

”Hiilensidonnan kompensointimenetelmät ovat kuitenkin vielä kehitysvaiheessa. Niistä ei saada toimivia vain teoreettisella ratkaisujen haulla, vaan tarvitaan käytännön kokeiluja”, hän lisäsi.

Sama ajatus pätee hänen mukaansa myös Korkmanin ehdotukseen multavuustulosten käytöstä maaperän hiilensidonnan todentamiseen.

”Tarvitaan kaikki mittaukset, jotka tähän voidaan liittää mukaan, kunhan niiden soveltuvuus voidaan osoittaa.”