Ruotsin salametsästyssyytteet nurin myös hovissa
Kohuttu salametsästysoikeudenkäynti on nyt päätöksessään: syyttäjä ei aio valittaa.Ruotsissa suurta kohua herättänyt oikeudenkäynti viittä metsästäjää vastaan on päätöksessään. Suden salametsästyksestä syytetyt miehet saivat vapautuksen myös hovioikeudesta, eikä syyttäjä aio valittaa asiasta korkeimpaan oikeuteen, kertoo ruotsalainen Atl-lehti.
Syyttäjän mukaan miehet olivat olleet laittomassa susijahdissa vuonna 2012. Epäilysten perusteina olivat muun muassa miesten toisilleen lähettämät tekstiviestit. Mitään kuollutta eläintä tutkijat eivät jahdin jäljiltä kuitenkaan löytäneet.
Hovioikeus totesi, ettei tapauksessa ei löytynyt riittävää näyttöä salametsästyksestä.
Syytettyjen mukaan kyse oli majavajahdista.
Salametsästystutkinta herätti Ruotsissa kiivaan keskustelun. Esimerkiksi ruotsalainen hiihtäjälegenda Thomas Wassberg totesi prosessin aikana kitkerästi, että jos Ruotsin poliisi käyttäisi yhtä paljon aikaa ja vaivaa muihinkin kuin susitapauksiin, maassa ei olisi selvittämättömiä murhamysteereitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

