IS: Valvova viranomainen ihmeissään: Joku dumppaa raakoja broilereita levähdyspaikoille
Ruokaviraston ylitarkastaja ei ole törmännyt vastaavaan työuransa aikana.
Broileri, joka ei päädy ihmisen ravinnoksi, pitäisi toimittaa jätteenkäsittelyyn tai rehun raaka-aineeksi. Arkistokuva siipikarjaleikkaamosta. Kuva: Juha SinisaloLevähdyspaikoilta on Pedersöressä ja Ylöjärvellä löytynyt kasa raakoja broilereita alkuviikon aikana, uutisoi Ilta-Sanomat.
Ruokaviraston sivutuotevalvonnasta vastaava ylitarkastaja Taina Heimonen-Kauppi toteaa lehdessä, että maahan kaadettu kasa näyttäisi olevan elintarvikebroilereita ja peräisin teurastamolta.
Hänen mukaansa broilerien jättäminen maahan on EU:n sivutuoteasetuksen ja ympäristölainsäädännön vastaista.
Heimonen-Kauppi ei ole sanojensa mukaan milloinkaan työurallaan törmännyt vastaavaan.
Myyntiin kuulumaton broileri pitäisi toimittaa joko jätteenkäsittelylaitokseen tai turkiseläinrehua valmistavalle yhtiölle. Hylätyt raadot voivat houkutella puoleensa pikkupetoja tai aiheuttaa pilaantuessaan pahimmillaan haittaa esimerkiksi pohjavedelle. Poliisi tutkii raatojen hylkäämistä ympäristörikkomuksena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
