Kalkkunoiden laiduntaja vuoden kalkkunantuottaja
Kalkkunoiden laiduntamisen Suomessa ensimmäisenä aloittanutta Kristian Bengtsiä kiitellään aktiiviseksi ja ennakkoluulottomaksi. Myös hänen tekemänsä kuluttajatyö on ollut ansiokasta.Närpiöläinen Kristian Bengts on valittu vuoden kalkkunatuottajaksi. Bengtsin tila on ensimmäinen suomalainen kalkkunatila, joka on kokeillut tavanomaisen tuotannon lisäksi kalkkunoiden laidunnusta.
Vuoden kalkkunatuottajan valitsevat Suomen Siipikarjaliitto ja Länsi-Kalkkuna Oy.
Palkinnon perusteina oli myöntäjien mukaan Bengtsin ”aktiivinen ja ennakkoluuloton asenne sekä halu kehittää omaa tuotantoaan”.
Häntä kiitellään myös positiivisesta toiminnasta, jolla hän on tehnyt kotimaista kalkkunaa ja sen tuotantoa tutuksi kuluttajille.
Bengts on tuottanut kalkkunoita vuodesta 1999 lähtien.
Tällä hetkellä tilalla on kasvatuspaikkoja 12000 linnulle. Laidunnusta Bengts kokeili viime kesänä tuhannella kalkkunalla.
Vaikka tila onkin tavanomaisessa tuotannossa, laidunkokeiluun osallistuneet linnut olivat Satafood-kehittämisyhdistyksen luomuhanketta varten hankkimia tavanomaista hitaammin kasvavia kalkkunoita.
Bengts kertoi MT:n haastattelussa 23.8., että lukuun ottamatta ruokintaa ja laidunnuksen aloittamisajankohtaa laidunkalkkunoiden tuotannossa noudatettiin luomulaidunnuksen kriteereitä.
Laidunnus sujui ilman vastoinkäymisiä. Linnuilla ei ollut terveysongelmia ja ne viihtyivät ja kasvoivat laitumella hyvin. Myöskään villieläimistä ei aiheutunut ongelmia.
Laidunkalkkunoiden lihan Bengts myy suoraan kuluttajille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


