Tanskalla isot tavoitteet cap-uudistuksessa
Tanska on EU-puheenjohtajamaana heinäkuulle saakka. Maataloustuotteiden uusi laatujärjestelmä voi tuoda lisäarvoa lähiruualle.BRYSSEL (MT)
Tanska aikoo paneutua EU:n maatalouspolitiikan valmisteluun perinpohjin. Se on tämän vuoden alkupuoliskon ajan EU:n puheenjohtajamaana.
Tanskan puheenjohtajakausi tulee olemaan Suomen kannalta merkittävä. Vaikka se on pohjoismainen maatalousmaa, sen maatalouspoliittinen linja on hyvin markkinaliberaali, MTK:n Brysselin toimistonjohtaja Simo Tiainen toteaa.
"Maataloutta ei voi jättää markkinatalouden armoille", hän sanoo.
”Meidän mielestämme maataloutta pitää voida harjoittaa joka puolella Eurooppaa, myös epäsuotuisissa oloissa.”
Laatupaketti valmistuu
Tanska aikoo hoitaa valmiiksi kauan työstetyn maataloustuotteiden laatujärjestelmän uudistuksen.
Tiaisen mukaan kuluttajat haluavat laadukkaita elintarvikkeita ja arvostavat mahdollisimman selkeitä alkuperämerkintöjä ja tunnettua tuotantotapaa.
”Ruualle on pyrittävä saamaan mahdollisimman selkeät juuret” Tiainen toteaa.
”Uutena määritelmänä lainsäädäntöpaketissa on niin sanottu paikallisen tuotannon merkintä. Se voisi olla eräänlainen lähiruuan uusi määritelmä.”
Tiaisen mukaan tämä voisi hyödyttää myös suomalaisia tuottajia.
”Asia on syytä selvittää”, hän toteaa.
”Erittäin positiivinen lähiruokabuumi voisi parhaimmillaan saada lisäpotkua tästäkin uudesta informaatiosta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
