Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Maitotilalla kasvaneelle Heikki Nissiselle ammatinvalinta oli helppo: "Kun on tullut oltua traktorin kyydissä jo pienestä, eihän sitä muuta osaa tehdäkään"

    Tuusniemeläinen Heikki Nissinen aloitti traktoriurakoinnin jo 18-vuotiaana. Lisäksi hän tarjoaa maatalouslomitusta ostopalveluna.
    Heikki Nissinen hoitaa aurauksia kahdella traktorilla.
    Heikki Nissinen hoitaa aurauksia kahdella traktorilla. Kuva: Ilpo Paananen
    "Ja kun on tullut oltua traktorin kopissa kyydissä jo aivan pienestä, ja eihän sitä muuta osaa tehdäkään", Heikki Nissinen kertoo viihtymisestään urakoitsijana.
    "Ja kun on tullut oltua traktorin kopissa kyydissä jo aivan pienestä, ja eihän sitä muuta osaa tehdäkään", Heikki Nissinen kertoo viihtymisestään urakoitsijana. Kuva: Ilpo Paananen

    Maitotilalla kasvaneelle ja traktorihommiin jo pienestä pitäen osallistuneelle Heikki Nissiselle, 21 ammatinvalinta ei ole aiheuttanut suurta pään vaivaa. Peruskoulun jälkeen hän meni Muuruveden maatalousoppilaitokseen ja koulusta päästyään perusti kotitilan yhteyteen Tmi Maatalous- ja konepalvelu Heikki Nissinen-yrityksen. Hänen Lahti-kotitilansa sijaitsee aivan pohjoissavolaisen Tuusniemen taajaman kupeessa.

    "Ensimmäisenä kesänä aloitin pienimuotoisilla maataloustöillä ja sitten heti samana syksynä voitin kunnan kilpailutuksessa aurauksien urakoinnin", Nissinen kertoo lähtökohdista.

    Nyt aurauksissa on menossa jo kolmas talvikausi. Kunnan lisäksi asiakkaina on Destia ja yksityisiä. Aurauksia Nissinen hoitaa kahdella traktorilla ja hänellä on palkattuna kausityöntekijäksi Juho Laukkanen sekä varamiehenä juankoskelainen Jussi Tanskanen. Traktoreina ovat Valtra 6550 ja Massey Ferguson 5470, joka vaihtuu kesäksi uudempaan Valtra N142:een.

    "Silloin kun ei ole aurauksia huollamme koneita. Juho menee kesäksi Heinävedelle ja tulee meille takaisin syksyllä."

    Heikki Nissisen nuoren yrittäjän toimenkuvaa voi kuvata monipuoliseksi, sillä yritys tarjoaa myös maatalouslomitukset ostopalveluna. Lomitusalue käsittää kotikunnan lisäksi Kaavin ja Juankosken.

    "Maatalouslomitusjaksoja teen tilanteen mukaan ja silloin kun on muuten hiljaisempaa."

    
Kesäajan traktoriurakoinnit painottuvat säilörehunurmen- ja hevosheinän korjuuseen. Alkaen niittomurskauksesta, karhotuksiin ja pyöröpaalaukseen. Viime kesänä Tuusniemen alueella korjattiin kolmisen tuhatta paalia.

    "Pääosa kesäajasta menee kotitilan peltotöissä. Sellaista sovitteluhan se välillä on kun säilörehunkorjuut ajoittuvat samoille ajoille", Nissinen sanoo.

    Hän näkee traktoriurakoinnin kasvumahdollisuuksia aurauksien lisäksi paalauksissa ja urakoitsijoiden välisessä yhteystyössä.

    "Hevosheinänkorjuu oli viime kesänä sateiden takia aika tikkuista", Nissinen muistelee.

    Kotitilalla maitoa tuotetaan 30 lehmän parsinavetassa ja viljelyssä noin 100 peltohehtaaria. Nissisen vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa, että sukupolvenvaihdos ei ole vielä ajankohtainen kymmeneen vuoteen.

    "Silloin joutuu harkitsemaan, että jättääkö urakoinnin ja laajentaa maidontuotantoa. Viimeisin laajennus on tehty 2001, joten investointeja joutuu tekemään."

    Nissinen uskoo maidontuotannon ja maatalouden tulevaisuuteen. Ihmisten täytyy syödä huomennakin.

    "Jonkun sitä maitoakin on tuotettava ja uskon, että maidontuotannon kannattavuus tulee ajan myötä paranemaan."

    Nissinen viihtyy traktoriurakoinnissa ja maataloustöissä. Niissä on oma vapaus ja töitä saa tehdä omaan tahtiin.

    "Ja kun on tullut oltua traktorin kopissa kyydissä jo aivan pienestä, ja eihän sitä muuta osaa tehdäkään."

    Vapaa-ajan puuhastelua varten Nissisellä on hallissa pari viikkoa sitten Jämsästä hankittu vuoden -56 mallin Valmet 20.

    "Tarkoitus on maalata ja laittaa sähköt kuntoon ja entisöidä. Ehkä sitä tulee joskus käytettyä jossain näyttelyssäkin", Nissinen suunnittelee.

    T:mi Maatalous- ja konepalvelu Heikki Nissinen

    Perustettu 2015 Tuusniemi.

    Toimiala traktoriurakointi, paalaus, auraukset, maatalouslomitus.

    Traktorit Valtra 6550 ja Massey Ferguson 5470 (tulossa Valtra N142).

    Koneet paalain Agronic ACC Pulse M, 2 kpl lumiaura Stark 3000, lumikauha, lumilingot Huki 255, 275 sekä Leppä 255.