ProAgria keskittää näyttelyt yhteen yhtiöön ja panostaa konenäyttelyihin yhdessä Suomen Messujen kanssa
Uuden yhtiön virallista nimeä ei ole vielä vahvistettu.ProAgria keskukset ja Liitto sekä ruotsinkielisen neuvonnan vastaavat organisaatiot keskittävät jatkossa kaikki näyttelynsä yhteen yhtiöön.
Tavoitteena on varmistaa ammattinäyttelyiden jatkumo Suomessa, kertoo tulevan yhtiön hallituksen puheenjohtaja Henri Honkala.
"Lisäksi olemme tehneet sopimukset Suomen Messut Osuuskunnan kanssa, joilla panostamme yhdessä syksyn konenäyttelyihin. Tämä mahdollistaa näyttelyjemme siirtymisen 2020-luvulle", Honkala sanoo tiedotteessa.
Honkalan mukaan yhtiölle on nimi jo olemassa, mutta sille ei ole vielä virallista vahvistusta.
Uusi kumppanuus näkyy jo tulevan syksyn konenäyttelyssä. ProAgria tuottaa Messukeskuksen kumppanina ammattiohjelman Helsingin MaatalousKonemessuille. Vuoden 2021 KoneAgriassa yhteistyö syvenee ja Suomen Messut Osuuskunta auttaa tapahtuman tuottamisessa.
Näyttelyt pyritään rytmittämään jouhevasti ja etenkin KoneAgriaa on tarkoitus kehittää viljelijöille ja näytteilleasettajille tehtävän kyselyn pohjalta, niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
"Aikaansa seuraavilla viljelijöillä on jo kalenterissa isot kansainväliset näyttelyt. Kotimaisilla näyttelyillä on tärkeä rooli esitellä suomalaisten viljelijöiden tarvitsema konekanta, välittää tietoa sekä mahdollistaa verkostoituminen ja kohtaamiset", sanoo Honkala.
ProAgrian ammattinäyttelyitä ovat KoneAgria, Farmari, Peltopäivä ja Pohjanmaan Peltopäivä. Lisäksi yhtiöön siirtyvät paikallisesti Jyväskylässä keväällä järjestettävät Metsämme- ja Retkelle-messut ja Wemmi-kevätmarkkinat sekä syksyllä järjestettävä Wemmi – Ween maan wiljaa -markkinat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

